Mirasta kasvoi kaunis lapsi. No, eipäs aleta valehtelemaan. Mirasta kasvoi lapsi.

Kukaan ei huomannut tytön pyrähdystä (tai muistanut syntymäpäiviä). Karola oli painunut  pehkuihin Evan rauhoituttua kuullessaan tutun ja turvallisen töihin tööttäävän kimppakyydin sulokkaan äänitorven.

Miralla oli sillävälin hyvää aikaa tutkia maailmaa rauhassa. Häntä oli aina taaperona himottanut keittiön maalausteline ja nyt hän puristi ahnaasti värejä paletille ja ryhtyi tositoimiin.

Kauaa ei maalaaminen kuitenkaan kiinnostanut, sillä ulkoa kuului iloista haukuntaa. Mira muisti kuinka hänen lempikirjassaan, Elämäni elukat, oli ollut koiran kuva, josta painaessa kuului robottimaista haukuntaa. Niinpä hän meni innoissaan katsomaan mikä robottihauva se siellä huuteli.

Pinni -koira sai nyt paljon huomiota uudelta ystävältään. Mira huomasi pian, ettei vilkkaassa koirassa ollut mitään robottimaista.

Pian pihalle ilmestyi toinenkin hurtta. Miran mielestä kiilusilmäisessä Tikku -piskissä oli kyllä jotain epäillyttävää... Pinni tiesi jo ennestään ettei tämä kaveri luvannut mitään hyvää.
"Oh shit! Tikku!" se vingahti mielessään.

Mira silitti kuitenkin varovasti myös uutta tulokasta. Hän oli menevä luonne ja tahtoi olla kaikkien kaveri.

"Jos kiilusilmäinen koira epäillyttää, tarjoa keksi", sanoo vanha sananlasku. Tai jotenkin niin Mira muisteli sen menneen. Niinpä hän syötti Tikulle makoisan koiranherkun.

Sananlasku ei kuitenkaan ollut lainkaan oikeassa tai oikein, sillä Tikku alkoi ärhennellä Mira paralle!

Ja ennen kuin hän ehti uskaltaa estää Tikku oli marssinut muina koirina sisälle taloon auki jääneestä ulko-ovesta. Mira päätti, ettei enää koskaan uskoisi yhtäkään sananlaskua.

Juuri silloin Evan työkaverin auto huristeli pihaan ja nainen astui kauniit työvaatteet päällään kimmeltäen ulos. Mira juoksi hänen luokseen helpottuneena ja  selitti koirakatastrofin. Ties mitä se Tikku siellä sisälllä nyt kohelsi!

Sisällä Tikku oli rynninyt Miran huoneeseen tuhoamaan tytön uutta sänkyä. Pinni oli jolkottanut perässä suojelemaan uuden kamunsa irtaimistoa. Valitettavasti Mira ei koskaan edes ehtinyt nähdä tätä sänkyä, sillä Pinni saapui sekunnin liian myöhään... Niinpä se tyytyi vain ärhentelemään ajovalo -koiralle.

Eva seurasi murahteluja ja löysi kinastelevat hurtat. Hän mietiskeli, että Mira oli kyllä jollain lailla muuttunut viime näkemästä. Ajatus kuitenkin katkesi, kun hän jäi lumoutuneena katselemaan nelijalkaisten taistoa.

Eva oli päättänyt, että hän haluaisi itselleen oman koiran. Se olisi riippuvainen hänestä, muttei liian ,kuten lapsi, ja se voisi olla hänen paras ystävänsä. Sitten hän opettaisi sen hakemaan lehden ja sanomaan "I love youu". Ja aina, kun joku epäillyttävä vieras lähestyisi taloa, koira painaisi punaista nappulaa, joka asennettaisiin oven luo ja siitä Eva tietäisi asiasta jo, vaikkei olisi katsomassa ikkunasta itse! Mahtavaa. Hän istahti Karolan viereen sohvalle, sillä tämä teki nykyään päätökset Ketchuppien suurista hankinnoista.

"Minä haluan koiran", Eva ilmoitti jännittäen vastausta.
"Koiran?"  Katola toisi kääntäen katseensa kirjasta ystäväänsä.
"Niin", Eva vain sanoi puristaen yöpaitansa helmaa.

"Kyllä se käy", Karola sanoi hymyillen keskittyen taas kirjansa pariin. Pentu tekisi luultavasti Evalle oikein hyvää. Vanha kunnon hullun katse kilahti taas onnellisen Evan silmiin.
"JIppii!" hän riemuitsi mielessään.

Karola rakennutti Evalle oman pikku mökkerön tontille päätalon viereen. Hänestä nainen tarvitsi hieman omaa tilaa, nyt kun Mirakin oli kasvanut ja viiletti innoissaan ympäri asuntoa.

Tässä onkin myös päätalon pohjapiirros, jos sen haluatte nähdä! Lastenhuone on tosin nykyään Miran huone ja sen viereinen Evan huone siirtyi ulos ja paikalle tuli Karolan rauhaisa soppi.

Mira oli oikea bisnesnainen. Hän toivoi kovasti, että saisi myöhästyneeksi syntymäpäivä lahjaksi lelulehdessä näkemänsä mehukojun. Hetken vastusteltuaan Karola oli suostunut maksamaan tuon huimat 50 simoleonia.

Evallakin bisnes kukoisti, sillä hän oli saanut ylennyksen ja vaihtoi silinterihattunsa tyylikäämpään leninkiin.

Miralla kävi kauppa oikeasti ihan hyvin. Törkeä oranssitukkainen niga yritti pummia häneltä ensin mehua vitosella, mutta Mira ilmoitti, että se kyllä olisi kymppi tai rouva voisi mennä kotiinsa juomaan.

Mehutouhu unohtui hetkeksi, kun Mira näki jälleen uuden nelijalkaisen ystävän lähestyvän.
"Sananlasku sanoo: haisunäätä kamu, paras kamu", hän muisteli ja päätti silittää elikkoa.

Tämä oli luonnollisesti virhe, joka sai tytön vihaamaan sananlaskuja entisestään.

Mira oli alkanut käydä koulua. hän oli saanut sieltä paljon uutta tietoa ja aamuinen 112-harjoitus-teemapäivä oli saanut hänet huolestumaan kotinsa turvallisuudesta.
"Eikö meillä ole ohjusjärjestelmää varkaiden varalle?!" hän kauhisteli kyseltyää Karolalta talon tilannetta.

"Öh, ei meillä ole edes varashälytintä", Karola tunnutsi. Mira hiljeni vakavana.
"Sellainen pitäisi olla", hän totesi katsellen tiukasti Karolaa.
"Kuule tyttö! Äläs nyt käy neuvomaan, kyllä minä tiedän mitä pitää olla ja mitä ei! Ei täältä kukaa ennenkään ole vatarsanut! Ydinohjusjärjestelmä... Ei kukaan voi tosissaan väittää sellaisen olevan tarpeen!" Karola hymyili vastaukseksi.
"Mistä tiedät, kun ei ole ketään hälyttämässä!" Mira tuhahti ja marssi maalaamaan tauluaan loppuun.

Mutta samaisen päivän hämärtävänä yönä: siinä paha missä mainittiinkin!

Karola onneksi oli ollut juuri sattumoisin hereillä ja soitti äkkiä poliisille varkaan hipsiessä ovelasti olohuoneeseen.

Varas valmistautui jo tappeluun, mutta tajusi Karolan olevan pelosta niin typertynyt, ettei tämä tajunnut hänen ryöstöään estää vaikka se tapahtui aivan naisen nenän alla.

Varmoin ja tottunein ottein luihu otti esiin taikapussinsa (toimii myös oivana laulupussina!) ja imutti perheen kalliin HD TV:n mukaansa.

Mira kuuli varkauden äänet olohuoneesta unensa läpi. Tokkuriasena hän nousi vuoteestaan.

Olohuone oli tyhjillään, mutta ulkona odotti näky pakoon pinkovasta telkkarirosvosta...

...ja muutaman minuutin myöhästyneestä poliisisedästä.

"Mitä minä sanoin siitä hälyttimestä!" Mira heilutteli sormeaan Karolalle. "Nyt kannattaisi jo hankkia. Minun opettajani harrastaa sumopainia, kyllä hän tietää tällaiset jutut! Olisi kannattanut uskoa!"
"Ääh, ole hiljaa..." Karola komensi nolona.

***

"Omnomnomnomnom..."

"Eva, ei saa napsia!", Karola komensi.
"Mutta kun on jo nälkä!", Eva puolustautui.
"Ihan kohta on jo valmista!"

Karola teki Ketchupeille aamiaiseksi räiskäleitä. Miralla ei kuitenkaan ollut nälkä. Hän ei saanut yöllistä murtovarkaan keikkaa pois mielestään. Hän päätti kannella Evalle Karosta ja varashälyttimistä.

"Evaa", Mira aloitti.
"N-niin?" Eva kysyi. Hänen itsetuntonsa oli jo parantunut jonkin verran ja hän pystyi hyvin olemaan Miran kanssa tekemisissä ja tekemään jo paljon "normaaleja" simien juttuja, mutta silti oma lapsi, josta hän ei ollut pystynyt huolehtimaan sai hänet hieman arkailemaan kipeiden muistojen tähden.
"Toissapäivänä meillä oli koulussa 112-harjoitus-teemapäivä. Meille opetettiin turvallisuusasioita", Mira selosti. "Minun opettajani, joka harrastaa sumopainia, sanoi, että joka kodissa pitäisi olla mielellään ohjusjärjestelmä murtovarkaiden välttämiseksi tai ainakin varashälytin."

"Ei sumompainija sellaisia tarvitse, kun voi itse puolustaa kotia mahallaan", Eva selitti lapselle. Viereisellä istuimella Karola huomasi mihin Mira pyrki tällä keskustelulla ja hän nielaisi vaivaantuneena.

"Niin, mutta meillä ei ole sumopainijaa... EIKÄ ydinohjusjärjestelmää..." Mira totesi räiskäleidensä lomasta. "Eikä tavallista varashälytintäkään. Ja sanoin Karolalle, että pitää olla mutta hän ei uskonut. Ja arvaa mitä! Meillä kävi yöllä murtovaras! Kamala, ruma murtovaras!"

"Mitä?! Eikö meillä ole ydinohjusjärjestelmää?" Eva kauhistui.
"Äh, et ole tosissasi. Ei tietenkään ole, sehän on ihan rahanhaaskausta!" Karola naurahti vaivaantuneena.

"Ja kävikö täällä murtovaras!?" Eva tajusi vielä kamalemman kuulemistaan uutisista. "Luulin, että sinun piti hoitaa kaikki tällaiset asiat!"
"Ei... Äh... Lapsen vilkas mielikuvitus..." Karola osoitteli syyttävästi Miraa.
"Minun mielikuvitusko sen HD TV:n vei?" Mira tuhahti.

"Hei, kuules nainen. Mikset ole hankkinut edes varashälytintä. MInäkin olen joskus huomauttanut siitä!" Eva tiuskahti. Karola vain mätti räiskäleitä kuin olisi kuuroksi tullut.

"Ensimmäinen huti..." Eva mumisi ja nousi pöydästä. Hän oli oikeastaan aika ylpeä itsestään. Karola oli mokannut ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli Eva usklatanut huomauttaa asiasta. Hän oli jo katsonut läpi sormien vessanpöntön tukkeutumisia ja tulipaloja, mutta telkkarin menetys alkoi jo tipahtaa turhan paljon miinuksen puolelle. Eva kuitenkin hankki kaikki rahat joilla myös Karolan tohelo eli.

Hädissään lepyttääkseen Evaa Karola kehotti häntä soittamaan jo löytöeläintoimistoon ja adoptoimaan heille sen koiran, josta tämä oli haaveillut jo kolme päivää.

Pian poliisiauto saapui pihalle tuomaan uutta perheenjäsentä. Eva oli aivan innoissaan ja kiiruhti ulos ottamaan sitä vastaan. Häntä kuitenkin ärsytti edelleen Karolan vastuuttomuus varashälytin asiassa. Hän oli niin pitävinään huolta taloudesta ja hoki ettei Evasta ollut siihen.

Pian pikkuinen piski ilmestyi asflatin ja nurmikon rajalle. Se nuuhki suurella nenällään mihin se nyt oli oikein joutunut.

Eva ryhtyi heti leikittelemään hauvan kanssa.
"Kuka on hyvä poika? Kuka?" Hän pohti mikä olisi hyvä nimi koiralle. Tupsu-Tipsu ehkä? Kyllä, tämä näytti Evasta selvästi Tupsu-Tipsulle!

Pian Karola kuitenkin tunki pihalle ja nappasi Tupsu-Tipsun itselleen.
"Voi sinua pieni söpöli! Sinun nimeksesi tulee Matti!" Niine hyvineen Karo kiikutti itsensä ja pennun sisälle taloon.

Evaa luonnollisesti ärsytti taas. Millä oikeudella Karola nyt omi hänen koiranpentunsa?  Sen piti nimeen olla Evan. Ja nyt pikku Tipsu-Tapsu parka oli saanut nimekseen kamalan tylsän Matin! Ärsyynnys unohtui kuitenkin hetkeksi, kun tontille ilmestyi katu-uskottava juttelemaan Evan kanssa. Hän kysyi suuntaa vanhalle grillikatokselle, jonka pitäisi olla lähistöllä. Eva ei tiennyt paikasta mitään, sillä hän ei juurikaan ulkona käynyt töidne lisäksi. Häntä ihmetytti miksi nainen edes halusi moiseen paikkaan.

XXX Selitti, että hän oli menossa RKTRIR:n (rauhankerho täynnä rakkautta ilman rajoja) kokoukseen.
"Me muistutamme hieman kai hippejä" XXX naurahti. "Meillä on tänään aiheena syrjintä perheessä. Oletko sinä kiinnostunut rauhan rakentamisesta planeetallemme?"

Evaan kolahti heti kokouksen aihe, sillä hän tunsi olevansa tällähetkellä todella perheensä syrjimä.
"Kyllä minusta rauha on hyvä juttu!" hän ilmoitti. "Se on hyvä, jos ei tapeta toisia!" Evan keskustelu oli hieman tönkköä, sillä hän ei ollut pitkiin aikoihin tutustunut uusiin simeihinkään. Naisilla kuitenkin synkkasi ja XXX kertoi Evalle kaiken RKTRIL:n toiminnasta.

Pian kuitenkin Eva huomasi kellon näyttävän niin paljon, että pian kimppakyyti saapuisi hänet hakemaan.
"Minulla alkavat kohta työt, joten..."
"Missä olet töissä?" XXX uteli.
"Olen tanssija", Eva kertoi punastellen. Hän ei tiennyt miksi se edes nolotti häntä.
"Siistiä!" XXX hihkaisi. "Arvasin, että olet hyvä tyyppi heti kun näin sinut! Sinulla on juuri oikea ja avoin asenne, vaikket paljon näytä vielä tietävänkään. Ja vielä taiteellinen!" Hyvillään tästä Eva kutsui uuden ystävänsä illalliselle. Hän oli todella innoissaan uudesta ystävästään, heistä tulisi varmasti bestikset! XXX jopa pyysi Evan RKTRIR:n huomispäivän kokoukseen mukaan.

Kun Eva tuli sitten illalla töistä hänen ilokseen XXX istui jo ruokapöydässä. Karola tai Mira oli päästänyt tämän ilmeisesti sisään.

Eva selitti innoissaan XXX:lle työpäivästään ja kyseli lisää kerhosta. Hän halusi käyttäytyä mahdollsimman oikein ja pukeutua oikein ja tehdö kaikkiin hyvän vaikutuksen.
"Ehkä rauhanomainen kumarrus kädet yhdessä loisi hyvän ensivaikutelman, sellaisen vähän kiinalaisen", Eva esitteli.

"Voisin myös pitää kättäni näin! Arvaa miksi? Koska se symboloi spraymaalipurkkia, eli kapinallisuutta yhteiskunnan rajoja vastaan ja luovuutta!"

"Hyviä ideoita", XXX sanoi hieman huvittuneena. Eva muistutti vähän lasta. "Me olemme menossa syömään aamiaiseksi jäätelöä huomenna, olisitko halunnut jo silloin tulla tutustumaan lähimpiin kavereihini... Ai, hei taas Karola", XXX keskeytti nähtyään kauniissa yöasussa keittiöön ilmestyneen Karolan.

"Minä kuulin, että olet sekaantunut tähän hihhulitoimintaan!" Karola ilmoitti töykeästi. "Ja minusta se ei ole lainkaan hyvä idea!"
"Onpas! Karo, me teemme rauhan planeetallemme!" Eva puolustautui.
"Ette te mitään rauhaa saa aikaan, te säälittävät turjakkeet! Kuinka pieni ryhmä ihmisiä muka saisi mitään aikaan?"

"Saa kai sitä silti yrittää?" Eva sanoi loukkaantuneena.
"No ei saa!", Karola ärähti. "He syövät aamupalaksi jäätelöä! Hei, järki käteen! Et pyöri tuollaisten ihme pummien kanssa!"

Kumpikaan ei huomannut XXX:n mentyä jo menojaan karkuun vaivaannuttavaa ilmapiiriä. Kinastelu jatkui vielä pitkään. Karola yksinkertaisesti kielsi Evaa lähtemästä mihinkään aamulla saati illalla, tämä kun oli psyykkisestikin vielä epävakaa.

Karola aikoi jo poistua paikalta, mutta Evalla oli juttu ihan kesken. Hänelle riitti!
"Kolmas huti!" hän sihahti. Hänen teki mieli tönäistä Karolaa kunnolla, mutta tämä ehtikin juuri kääntyä takaisin.

"Mitä sanoit? Eikö asia tullut selväksi?" Karola kysyi tiukasti.
"Varasjälytin, ensimmäinen huti. Tipsu-Tapsun omiminen, toinen huti. RKTRIR -kielto, kolmas huti" Eva luetteli, eikä Karola oikein tiennyt mistä toinen puhui. "Minä haluan", Eva aloitti painokkaasti, "että sinä muutat pois ja annat minun elää itse elämääni."

"Sinä pilaat minulta kaiken!" Eva jatkoi ja alkoi ihan kunnolla tulistua.
"Äläs nyt kuule! Olen kokoajan ajatellut vain sinun parastasi!" Karola hymyili. Tällaista hän ei ollut ollenkaan odottanut. Hän ei aikonut lähteä talosta, hän oli uhrannut sille niin paljon!
"Ilman sinua olisin voinut tehdä jo vaikka mitä! Olet tyhmä!" Eva lateli syytöksiä. "Sinä lähdet täältä tänä iltana heti! Hanki joku muu, jonka luona loisia ja jonka elämä tuhota!"

"Luuletko, että voit heittää minut noin vain ulos?" Karola kihisi kiukusta. "Sehän nähdään..."

***~~***

Huomenta! Minulla on teille yllätys! Löysin edellisen LC:ni varmuuskopion ja kovan teknisen puurtamisen jälkeen sain ongelmaisen, bugisen tallenteen rullaamaan. Niinpä minulla on tarjota teille LC O'Boyden uusi osa! Tämä ei tarkoita Ketchuppien katoamista tai mitään vaan lähinnä sitä, että pelaan-kirjoitan kahta LC:tä yhtä aikaa. Tylsää ja lavastettua yhtäaikaa! Mutta:

***~~***

Se olisi taas uuden osan paikka :) Taas... No olisi vaihteeksi uuden osan paikka.

***~~***

Hei te kaikki siellä kotikoneilla! Minä olen Owwie ja tämä on LC Ketchup! Seuraavaaksi kerron jotain, mitä ette tiedä... Uuteen ja ensimmäiseen osaan pääsette painamalla tästä.

Sitten kerron jotain, mitä lukee myös blogin kuvaksessa, mutta kun kuka niitä kuvauksia koskaan lukee? No varmaan moni, mutta minä en usein jaksa...

Tämä ei ole tavanomainen Legacy vaaan sääntöihin, joita seuraan, kuuluu myös yksinhuoltajahaasteen pisteytys! Tämän haasteen suomenkieliset säännöt olen ottanut täältä. Ja perus LC säännöt sain riivittyä kasaan vain Kauppa auki -lisäosaan asti :( Jos teiltä löytyy muista tietoa, niin saa minulle kertoa muuten! No mutta, minä siis lasken pisteitä! Se on tehnyt pelistä jännempää. Minä myös pidän ensimmäistä kertaa varmaan ikinä pelatessani vapaata tahtoa päällä. Vihaan sitä... Mutta LC on saannut jänniä käänteitä ilman, että teen mitään. Minä kun vähän viime tarinoinnissa innostuin lavastelemaan turhan paljon. Pelaaminen on nyt hauskempaa ja vapaampaa, mukavaa vaihtelua! Mutta myös ärsyttävää :D

Sitten haluaisin mainita, että minulla on lukihäiriö, enkä jaksa korjata ja tarkastaa virheitä mitenkään liikaa. Jos se häiritsee jotain niin, ettei voi LC:täni lukea niiin harmi :/ Jos joku haluaa lyhtyä oikolukemaan niin siitä vaan ilmoittautukoon :D minua se ei jaksata, häiriö kun on sellainen, että luen väärin kirjoitetut kohdat "oikein", kun se tekee sanoista helpoiten luettavia. Esim. jos jossain lukee grsoihdoihpjhaj, niin tuosta nyt sain luettua ensin "krusohidopa" mikä ei ole lähelläkään oikeaa :D

Ja sanompa vaan vielä, että minulle lukijat rakkaat on koulu + työ + pieni perhe, joten minulla ei riitä kaikki vapaa-aikakaan simssille ja osille. Siksi pyydän kärsivällisyyttä osien ilmestymistä odotellessa ;)

Ei siinä muuta, lukekaa ja olkaa iloisia!

-Owwie

"Pikku Mira-pira-sira", Eva leperteli uudelle perheenjäsenelle. "Menehän sinä pissikone sinne tutimaan."

"Äiti lähtee tänään pitämään vähän vapaata sinusta, kiva lastenhoitaja tulee tänne pitämään sinua silmällä."
Siinä paha missä mainittiinkin, lastenhoitajan kaunis sininen tila-auto hurautti pihalle.

"Hei! Hauska että pääsit tulemaan. Minä olen Eva", Eva esittäytyi ystävällisesti hymyillen. Mummeli vain tuijotti häntä tympääntyneenä. Eva rykäisi hieman.
"Tunnen todellakin olevani viimein shoppailun tarpeessa, jos ymmärrät mitä tarkoitan", hän vinkkasi leikkisästi silmää. Mummon silmät taas pyörähtivät.
"Kiviäkin kiinnostaa. Missä teidän telkkari on?"

Nolo ja outo mummo lastenvahtina jäi vähän mietityttämään vielä, kun hän nousi taksiin, mutta päästyään kunnolla uusien vaatteiden huumaan vauvat ja kivet haihtuivat hänen mielestään.

Hän tapasi myös kulmakunnan kovikseksi esittäytyneen naisen, joka opetti häntä pelaamaan ystävällisesti biljardia. Näin mukavaa Evalla oli ollut viimeksi... no hyvin kauan aikaa sitten.

Vähitellen biljardi alkoi kuitenkin maistua jo puulta.
"Vien tämän pelin taas 6-0... Lienekkö mikään oikea kovis tämä, ei varmasti ole edes ollut koskaan vankilassa. Noloa..." Eva tuhahti mielessään. Samassa hän kuuli tutun äänen lähistöltä.

"Kirjoittaisin mielelläni sinulle rakkausriimin tai pari", naimisissa oleva naistennaurattaja Karlhan se siellä taas kietoi pahaa-aavistamatonta neitoa pikkusormensa ympärille!

Eva päätti, että oli aika poistua paikaltaa vähin ääniin. Hän oli vaivoin vältelly Karlia siitä lähtien, kun oli huomannut ihastuksensa olevankin ehta ukkomies. Valitettavasti Eva oli viettänyt liikaa aikaa ympäristöstään mitään tajuamattoman Mira -vauvan kanssa, sillä hänen pakosuuntansa oli suoraan kohti Karlin naamataulua.

"Evallukseni! En ole nähnyt kaunista olemustasi aikoihin!" Karl hylkäsi hymyillen rakkausrunoista kiinnostuneen naisen heti nähtyään Evan.
"Niin, no... Et olekaan", Eva vain kohautti olkiaan manaten spektaakkelin pakoyrityksensä epäonnistumista.

"Missä olet piileskellyt! Olen yrittänyt tosissani soitella kuukausia perääsi! Voi pojat, on mukava, että törmäsimme!", Karl touhotti. Hän piti vaikeastitavoiteltavista naisista.
"No, jos suoraan nyt sanon, Karl, niin minusta meidän ei pitäisi tapailla. Minä sain lapsenkin ihan vasta ja..." Eva päätti pysyä tiukkana. Välttely saisi loppua nyt!

"Sait lapsen!? Voi onnea! Ihanaa!" Karl huudahti napaten Evan varmoin ottein syleilyynsä. "Tuoreet äidit ovat aina vailla..." hän mietti hurmaantuneena itsekseen. Eva taas tunsi tutun heikon tunteen notkahtelevan polvissaan Karlin tultua aivan lähelle.

Ja ennen kuin Eva ehti oikeastaan kissaa sanoa, Karl oli napannut hänet vielä varmemmin kuin äsken kuumaan suuteloon! Eva laittoi kaikin voimin vastaan. Tai lähestulkoon ainakin vähäsen kovasti yritti omasta mielestään laittaa...

"Oh... Karl... Minä... Minä tosiaan tarkoin mitä... mitä... Siis mitä sanoin..." Eva takelteli.
"Paras yrittää paeta taas", hän pohti. Välttely saisi jatkua nyt.

Sanaakaan sanomatta Eva puikkelehti valokuvauskoppiin piiloon. Karl jäi hieman hämmentyneenä seisoskelemaan pusupaikalle.

Hänestä tämä Evan puikkelehtiminen, hetken mietiskelyn jälkeen, oli selvä kutu-kutsu, ja niinpä hän teippaana miehenä päätti sen ottaa vastaan ja miesmäisesti puikkelehti naisen perässä.

Eva yritti taas omasta mielestään kovasti laittaa vastaan Karlin viehätysvoimalle. Asteltuaan jonkin ajan päästä ulos kopista hän kuitenkin otaksui Karlin huumanneen hänet jollain biljardikeppiin voidellulla aineella. Siksi hänen tahdonvoimansa oli ollut niin heikko! Kurkelan mummo ei oikein hyväksynyt tälläistä julkista pelehdintää ja Eva sai kunnon läksytyksen Karlin juostua jo aikaa sitten pakoon.
"En minä..! Vaan biljardikeppi!"
"H-hyi... Sinä hävytön! Kehtaatkin saastuttaa mieltäni vielä yksityiskohdilla!"

Päästyään ulos rakennuksesta Eva soitti taksin ja jäi tolpalle odottelemaan. Se Karli saisi vielä kuulla kurjan kunniansa! Mikä kamala huumausaineilija ja naisten naurattaja! Eva oli hänen takiaan sortunut varattuun mieheen!

Taksin ilmestyttyä tuuttailemaan häntä kyytiin hän alkoi jo rauhottua.
"No, ainakin minulla on kotona ihana lapseni. Meidän onneamme ei Karl voi koskaan pilata!"
Vai voisiko...?

*****

Evaa suretti. Hän oli todella väsynyt ja stressaantunut. HÄnen oli pakko alkaa käydä töissä, sillä yksinhuoltajan lapsilisät paloivat kovaa vauhtia ja pomo oli alkanut vihjailla, ettei turhan pitkä äityisloma tekisi turhan hyvää hänen tanssijan uralleen.

Taas hän silti vaihtoi reippaasti hemaisevan työasun päälleen ja lähti viihdyttämään ihmisiä.
"Hymyä", hän mutisi ja veti suupielet kohti korvia.

Rankan työpäivän jälkeen lapsenvahti lähti kotiin. Se ei tietenkään estänyt pikku -Miraa huutamasta keskellä yötä. Evasta tuntui, että se vaistosi, milloin hän oli nukahtamaisillaan. Hänestä tuntui että väsymys sekoitti hänen mielialansa, jotka hyppivät sinne tänne.

Myös Miran odottamisesta tuttu alituinen näläntunne oli palannut.
"Mm, kananmunia..."

Munista Evan mieleen juolahtikin... Voisikohan olla niin, että Karlin pentele olisi...

Eva asteli kylpyhuoneeseen tekemään muutamia kokeita. Ja kokeiden tulos oli juurikin se, että hän odotti toista lasta!
"Oijoii", Eva ei tiennyt mitä ajatella. Toisaalta hän oli intona, toisaalta jo yksi lapsi vei hänen kaikki voimansa...

Ja aivan yhtäkkiä, kuin asia oli ratkennut, alkoi toinen tuttu tunne myllertää Evan sisuksissa.
"Raskauspolttoja? Nyt!?" Eva hätääntyi. Eihän vauva voinut vielä olla valmis syntymään mitenkään!

Ja eihän se ollutkaan. Eva sai keskenmenon. Vaikkei hän ollut ehtinyt kuin muutamat minuutit edes ajatella pitäisikö lapsen, hänestä tuntui, että hänen koko elämänsä oli hävinnyt tämän pienen kanssa.

Hän ei vain voinut lakata itkemästä. Suunnaton masennus huokui hänen ylleen. Hän ajatteli kaikkea, mitä olisi vauvan kanssa voinut tehdä. Millainen siitä olisi voinut tulla. Mihin se olisi mennyt aikuisena töihin. Minkä vanhainkodin se olisi Evalle valinnut...

Evan ex-bestis Karola oli huolissaan, sillä Eva ei ollut ollut ilmaantunut töihin nyt viikkoon, eikä ollut ilmoittanut poissaolostaan kellekään mitään. Vaikka Karo oli edelleen loukkaantunut Evalle tämän ajettuaan Karolan tiehensä, hän välitti kuitenkin vielä naisesta, ja halusu varmistaa, ettei mitään kamalaa ollut sattunut.

Karola asteli sisään taloon ja löysi heti Evan laittelemasta ruokaa itselleen.
"Heippa! Mitäs neiti? Töissä ollaan huolehdittu, kun sinua ei ole vaan näkynyt missään?" Karola koitti olla huoleton.
"Aijaa", Eva sanoi vähän apaattisesti. Karolla mietti hetken hiljaa.
"Missäs se sinun vauvasi on? Haluaisin nähdä viimein! Voisin ottaa teistä kuvan Facebookiin, jos et laita pahaksesi!"

Kuultuaan sanan "vauva", Eva alkoi välittömästi niellä kyyneleitään. Katkerana hän meni Miran kehdolle ja kiikutti lapsen keittiöön Karolan nähtäville.
"Jestas, miten nätti tyttö!" Karo ihasteli napsautellen kameraansa.

Eva pysyi vaiti. Kyynelett alkoivat virrata hänen kasvoillaan. Karola nappasi vauvan häneltä, kantoi sen takaisin makuuhuoneeseen ja palasi ystävänsä luo.
"Hei, ei mitään hätää. Kuulitko?" hän halasi Evaa lempeästi.

Eva ei kertonut Karolalle menetyksestään. Hän ei mennyt myöskään seuraavana päivänä töihin. Eikä sitä seuraavana. Karola alkoi käydä joka päivä töiden jälkeen katsomassa Evaa. Hän oli tästä todella huolissaan. Nainen oli selvästi kovin masentunut ja poissa tolaltaan. Hän monesti vain tuijotti vaikka ulos ikkunasta lasittunein silmin liikahtamatta kuin patsas.
"Onko jokin hullusti, Ev?" Karo kysyi varovasti.
"Ei. Kuinka niin?"

"Öh... No... Vauvasi on näemmä lattialla..." Karo hymyili pikkuisen.

Ja aivan yllättäen Eva sai valtavan raivonpuuskan.
"Kyllä minä osaan lastani hoitaa! Väitätkö, että olen huono äiti?! Väitätkö, ettei minulle pitäisi antaa toista lasta?! Niinkö? Ei minulta saa ottaa lastani pois! Kuulitko?! Ei saa!"

"Hei, hei! En minä sitä!" Karola kiiruhti sanomaan. "Ihan rauhassa. Ihan rauhassa Ev, olet paras äiti, jonka tiedän." Eva rauhtottui nopeasti. Lasittuneet silmät kilahtivat taas paikoilleen.
"Niinkö? Minä olen kyllä, enkö olekin", hän toisteli lapsenomaisesti.

Karola mietti taas hiljaa pienen hetken.
"Kuule, mitä jos minä... Jos minä muuttaisin teidän kanssanne tänne? Olet selvästi väsynyt. Se olisi... Kuin kotiapulianen maailman parhaalle äidille."

*****

"Kyllä..."

*****

Värikkäät ilmapallot eivät ilahduttaneet Evaa. Ne saivat hänet huonolle tuulelle. Lamppu häikäisi hätnä inhottavasti silmiin.

Karola heivasi Miraa syntymäpäiväkakun yllä. Eva olisi halunnut tehdä sen itse, mutta hän pysyi hiljaa. Hän ei ollut koskenut lapseen sen jälkeen, kun oli unohtanut tämän Karolan muuttopäivänä lattialle nähtyään koiran ikkunassa.

Kun pienet taaperon harmaat silmät tapittivat kysyvästi lattialta Evaa, kyyneleet tulvahtivat tämän silmiin. Elämä oli niin epäreilua!

Musiikki oli ainoa, joka toi Evalle lohtua. Hän kävi töissä vielä. Tanssiminen sai hänet unohtamaan kaiken inhottavan. Hänen huoneessaan oleva viulu oli hänen paras ystävänsä.

Tässä asiassa taapero Mira oli tullut äitiinsä. pikkuinen rakasti musiikkia ja alkoi heilua välittömästi rytmin tahtiin, kun sitä jostain kuului. Tästä innostuneena Karola oli hankkinut hänelle oman pikkuisen rumpusetin.

Toinen asia mitä Mira rakasti oli vaahtoisat kylvyt ammeessa. Karola yritti tätä hyväksikäyttäen houkutella tyllerön ottamaan ensiaskelensa.

Eva piti huolen kylpyammeen puhtaudesta. Hän halusi kaikin tavoin auttaa lastaan kasvuntiellä, vaikkei uskaltanutkaan koskea tähän.

Monesti hän kuitenkin pohti asiaa ja haaveili niinsanotusta normaalista perhe-elämästä lapsensa kanssa.

Haaveet tosin saivat hänet yleensä vain masentumaan enemmän. Hän ei mielelään olisi pohtinut sitä mitä ei voinut saada.

Karola pohti asiaa myös. Hänestä Evan olisi korkea aika kokea kontaktia lapsensa kanssa, plus hän itse kaipasi jo vapaapäivää...

Ja plus plus, häntä hirvitti se, että Mira oli alkanut luonnollisesti luulla häntä äidikseen ja piti Evaa jo lähinnä hiljaisena outona tätinä.

Pitkän suostuttelun jälkeen Eva suostui vahtimaan Miraa hetken. Tämän huoneessa Karolan ollessa tietenkin viereisessä makkarissa.

Karola oli päättänyt ottaa piiitkät nokoset sen kahden tunnin aikana, jonka Evan oli tarkoitus olla lapsenlikkana. Puoliutuntia nukuttuaan hän kuitenkin heräsi Miran karmaisevaan huutoon. Tätä hän oli aavistellutkin...

Eva oli laittanut vielä täysissä energioissa käyvän Miran pinnasänkyyn ja yritti saada tämän epätoivoisesti nukahtamaan.

Lopputuloksena molemmat väänsivät itkua herättäen koko korttelin.

Karola asetti Miran kehdosta paukuttelemaan rumpujaan ja vei Evan huoneeseensa rauhoittumaan. Olisi pitänyt arvata ettei naisesta ollut enää huoltamaan lasta edes tunniksi, pariksi...

Aikuisten mentyä lapsi koki yllättäen outoa tutinaa jaloissaan... Kukaan ei ollut muistanut Miran syntymäpäivää...!

Evan oli pakko avata kaikki mahdolliset kotinsa tuuletusluukut saadakseen pohjaan palaneen ruoan käryn pois asunnostaan.
"Kumpa minulla ei olisi edelleenkään kaikkia seiniä..." hän jupisi löyhytellessään ulko-ovella raikasta ilmaa sisään. Samassa hän huomasi Karlin ilmestyvän tontin reunaan. Hänen oli rinnettävä tätä vastaan estääkseen häntä haistamasta katastrofia.

Evan selitettyä nolona, miksei säsitiloihin kannattanut juuri nyt mennä, Karl nuaroi ja totesi ettei se häntä haitannut.
"Kerran minullakin oli valtava kalkkuna..." hän alkoi kertoa elehtien käsillään. Ja silloin Eva huomasi sen: sormus!

 Karlin keskisromessa oli sormus! Herran piejsyt, oliko Eva treffeillä varatun ukkomiehen kanssa!? Hätääntyneenä Eva selitti, että treffit pitäisi siirtää kyllä nyt palaneen ruoan takia. Karl oli hieman ymmällään Evan äkkinäisestä kauhistus -ilmeilystä.

Hän suuteli naista vielä romanttisesi hyvästiksi varmistaakseen ettei tämä saalis karkaisi häneltä. Mielessään pyörivistä perheen-rikkoja-bitch -ajatuksista huolimatta Eva ei voinut kuin vastata suudelmaan. Miksi Karlin piti olla hänestä niin vetovoimainen!

Eva päätti tehdä sovinnon epätoivonsa kanssa ja soittaa ennustajaeukolle saadakseen sokkotreffiseuraa, korkeasta taksasta huolimatta. Vähän häntä myös epäilytti, kaikki ennustaminen sun muu oli Evan kokemusten mukaan pelkkää höpönlöpöä.

Saatuaan rahansa eukko mutisi taikasanoja ja katsoi säihkyvään kristallipalloonsa. Paikalle tipahti suoraan taivaalta Evan treffiseuraksi tarkoitettu mies! Eva katsoi tämän slekää jännittyneenä. Oliko tässä hänen unelmiensa rakkaus?

No ei ollut. Eva aloitti kuitenkin heti valtavan kysymysten tulvan: mistä mies oli tullut? Kuka hän oli? Miltä tuntui lennähtää yhtäkkiä kesken tavallisen päivän sokkotreffeille höpönlöpön voimasta? Tiputus oli kuitenkin varmaan sekoittanut miehen pään, sillä tämä ei vastannut mitään. Aikansa yritettyään saada juttua aikaan Eva lopulta luovutti ja meni sisälle.

Kun Eva seuraavana päivänä tuli ihastelemaan loppukevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä, hän huomasi miehen yhä seisovan siinä. Pelokkaana hän lähestyi tätä, tyyppihän oli joku ihan sekopää. Huomattuaan Evan mies vihdoin avasi suunsa.
"Ruma paita", tämä päästi tyhmästi hymyillen.

Saatuaan tuntien päästä viimein miehen irti kotitontistaan pelastuslaitoksen poikien avulla, Eva kiiruhti soittamaan huuhaa -eukon paikalle. Hän olisi halunnut käyttää vapaapäivänsä miehen etsimiseen, nyt se oli kääntynyt jo illaksi hullun ukon pariss!

Paikalle heitettiin pian ruma, ruma, ruma mies. Eva kauhistui eikä halunnut antaa taikinanaaman luonteelle edes mahdollisuutta.
"Äkkiä joku muu, pliiiis!" Eva rukoili eukolta, joka huokaisten hinkkasi kristallipalloaan uudelleen.

"No entäs tämä?" Eukko kysyi. Eva ei pitänyt tästä Lallistakaan, muttei kehdannut enää heti pyyttää neljättä uutta miestä kahden päivän sisään.

Eva oli joutunut ostamaan pihalleen sohvan, sillä se ei mahtunut pieneen taloon sisälle, mutta hänen jalkansa huutivat mukavaa sohvaa jolla istua. Sohva oli hyvä tukikohta hänelle, juuri treffit päättäneelle Lallille sekä Karolalle, joka oli tullut katsomaan miten Evan treffit sujuivat.
"Enkö voisi tehdä lasta vain jonkun ystävän kanssa?" Eva mietti. Kaksi muuta kohottivat vastahakoisina olkiaan, he kannattivat aikuismaisia parisuhteita.

Karola oli ottanut jo tavakseen tulla joka päivä töiden jälkeen Evan kanssa Ketchupeille auttelemaan häntä miesasioissa tai hengaamaan ihan muuten vain.

Vapaapäivinäkin hän ilmaantui aina viimeistään illansuussa kylään. Naisista kehkeytyi läheiset ystävykset. Eva mietti välillä kaipaavansa ehkä jo omaa rauhaa, mutta otti silti ystävänsä vierailut aina avosylin vastaan.

Jälleen eräänä torstaina Eva kutsui eukkosen käymään. Eukko oli jo lopeensa kyllästynyt tämän naisen oikkuihin. Karola oli jo kyllästynyt seuraamaan toinen toistaan rumimpia treffiseuralaisia. Eva oli jo lyllästynyt tapaamaan hänelle vääriä ja taas vääriä miehiä.

Mutta tänä torstaina eukkis ylitti itsensä. Nuori postimies Päiviö Taulanen ei ainakaan nyt teinivuosissaan näyttänyt yhtään niin muljahtaneelle, kuin miehet aikaisemmin!

Ulkonäkö ei kuitenkaan aina ratkaise, Eva ei pitänyt pojan jutuista, eikä heillä ollut oikein yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
"Ei, en ole katsonut uusinta Transformeria. Se on varmasti huono leffa", Eva alkoi jo ärtyä. Mikä pentu! Karola kuitenkin vaivihkaa morsetti Evalle yökiikareistaan heijastuvalla kuunvalolla, että Eva oli jo kokeillut useita miehiä ja tämä oli ensimmäinen ei-niin-ruma. Eihän tyyppi edes saisi tulla Yksinhuoltaja LC sääntöjen takia edes asumaan tontille. Sitä paitsi, Evan biloginen kello kävi: vanhuuteen oli enää 9 päivää!
Eva nyökkäsi ymmärtäen ja pakotti suunsa kireään hymyyn.

Sinä torstaina Karola oli ottanut ystävänsä mukaan kyttäilemään Evan epäonnisia toimia. Tikkutukka ei ollut kilteintä sorttia ja arvosteli Evaa joka välissä. Tämän iskutaidot olivat kuulemma aivan ruosteessa.
"Ehei, kyllä minä tiedän! Että vatsan kautta kannattaa iskeä!" Eva ilmoitti.

Hänen keittotaitonsa tietenkin olivat vielä vähän mitä olivat. Mutta hän oli harjoitellut ahkerasti ja palokunnan päällikkökin oli sanonut, ettei heidän enää ollut tarvinnut käydä sammuttamassa paloa niin usein  kuin Evan suvun perustamisen alkuaikoina!

"Hei, tosi hienoa!" tukka sanoi ivallisesti. "Luulenpa kuitenkin, että tämä 'miehesi' äiti kokkaa hänelle riittävästi ja riittävän hyvää ruokaa jo ennestään."
"En ymmärrä mitä ajat takaa", Eva ihmetteli.

"Hei haloo, tyyppihän on alaikäinen!" nainen huudahti. "Tajuatko, että voisit saada vaikka linnaa, jos alat hänen kanssaan vehtailemaan?" Silloin Evakin tajusi.
"Siis ei, ei, enhän minä!" Hän selitteli hätäisenä.

Seuraavana päivänä töiden jälkeen Eva purki Karolalle uutta huolenaihettaan. Hän oli saanut Päiviön syömään kädestään edellisenä iltana, mutta alaikäisyys oli alkanut kaivella.

"Sanoiko ystäväni, jonka nimeä en muista todella sellaista?" Karola hämmästeli kuultuaan mistä Eva oli saanut päähänsä huolehtia tällaisesta asiasta. "Älä sinä häntä kuuntele! Ethän sinä vankilaan joudu, jos et kerro kellekään!"

"Minä sanon, että anna palaa vaan!" Karola iski silmää.
"Oletko todella sitä mieltä?" Eva kysyi helpottuneena, mutta vielä hieman epäillen.
"Ihan varmasti!" Karola vastasi.

Jännittäen Eva sitten soitti Päiviölle ja pyysi häntä kotiinsa treffeille. Päiviön suostuttua Eva sulki tyytyväisenä ruulin.
"Onneksi hänen äitinsä ei vastannut..."

Eva kohenteli vähän väliä peilin edessä ulkonäköään hermostuneena.

Hän laittoi rauhassa ja maltilla ruoan Päiviölle jakerrankin se ei palanut! Tai syttynyt tuleen...

Kun Evalle jäi ylimääräsistä aikaa vielä terästäytyä joogaamalla Päiviötä odotellessa, häntä alkoi epäillyttää. Miksei mies... poika ollut jo ilmaantunut? Kutsusta oli jo pari tuntia ja tämä oli sentään luvannut tulla heti kunhan olisi vähän tälläytynyt.

Sydän pamppaillen Eva valitsi puhelimesta Päiviön kotinumeron jälleen.

"Hei muru, tuota... Luulin, että olisit jo tullut..." Eva koitti kuulostaa epätoivoisen sijaan huolemttomalta Päiviön ääneen vastattua puhelimeen.
"Aa, ai niin. En päässytkään, kun äiti sanoi, etten saa tapailla noin vanhaa naista, niin me pidetään nyt poikien kanssa lanit", Päiviö kertoi huolettomana. Eva laski hitaasti puhelimen kuulokeen ja antoi tuut -äänen jyrätä pojan viimeiset sanat.

Nyt Eva ei enää kestänyt. Hän oli kohta vanhus, hänen sukunsa sammuisis ensimmäiseen sukupolveen, hän oli uralllaan jälleen jumiutunut step-tanssija, hän ei osannut kokata... Eva kiipesi pikku-talonsa katolle ja hyppäsi. Eikä käynyt kuinkaan. Ei se mitään, hänhän olikin yrittänyt vain tallata torakoita ja yritti ottaa oikein kunnon iskuvauhtia.
"Hihihihi."

Onneksi paikalle laskeutui tohtori.
"Motivaatiosi on superalhainen!"
"Ketsuppia...."
"Joo, aivan... Annas niin minä hoidan sinut kuntoon..."

Evan toivuttua hieman tavoitepisteiden laskusta hän suuntasi jälleen kartsalle etsimään miestä, joka auttaisi häntä jatkamaan sukua. Hän ostui jättipottiin! Yhteisötontti, jolle taksi hänet jätti oli täynnä miehiä. Nyt olisi varaa valita.

Paikalla oli ihan entuudetsaan tuttujakin. Viime osasta tuttu vanha kunnon Kaarle oli kättelemässä kummallisesti pukeutuvia simejä.
"En muistanut, että hän on noin komea!" Eva ihasteli ja samassa hänen tavoitteensa pyörähtivät kaikki Kaarloon liittyviksi.

Eva hakeutui oitis tämän juttusille. Ja sehän luisti paljon paremmin kuin ensitapaamisella!
"Sinä olet jotenkin muuttunut!" Kaarlo kertoi.
"No, olen käynyt läpiä kovia asioita viimeaikoina..." Eva hymyili. "Tahtoisitko... tahtoisitko tulla käymään luonani vaikka huomenna töiden jälkeen?" Eva kysyi ja työnsi houkuttelevastii kätensä Kaarlon käsien läpi.
"Totta kai! Mielelläni!"

Kun Eva tuli sitten töistä seuraavana päivänä odotteli Kaarlo häntä ilmeisen innokkaana kotiovella. Heillä oli paljon juteltavaa, molemmat olivat touhunneet kaiken laista sinä aikana, kun eivät olleet nähneet. (Tosin Eva jätti kertomatta kaiken lukuisista miehistä, ennustajista ja hermoromahduksesta. Oikeastaan hänellä ei ollut paljon kerrottavaa...)
"Kyllä minun sydämeeni ainakin vatsan kautta mennään!" Kaarlo totesi tomerana kertoessaan juttua naapurin mummosta, joka oli yrittänyt iskeä häntä.
"Ihana mies..." Eva mietti unelmoiden.

Ilta hämärtyi jo ja kaksikko ei ollut päässyt pihaa pidemmälle, niin malttamattomia he olivat juttelemaan. Tunnelmassa alkoi olla jo selkeitä kipinöitäkin ja flirttailua tapahtui puolin ja toisin.

Ja yhtäkkiä hieno, romanttinen tunnelma katkesi kuin seinään.
"Tulkaas jo sisälle!" Karola pamautti asunnon oven auki. Hän ei ollut tullut töistä suoraan Evan luo, joten Eva oli luullut, ettei tämä tulisi ollenkaan. Hän olikin ilmeisesti livahtanut myöhemmin sisälle jostain raosta Evalla ollessa kädet täynnä Kaarlon iskemisen kanssa.
"Voi ei... Hän pilaa kaiken!" Eva mietti ja nyt hän ei jaksanut enää. Hän heitti Karolan pihalle, joka loukkaantuneena kähti steppaamaan kotiinsa.

"Nyt, kun ei ole enää härisitseviä tekijöitä..." Eva teki rohkean vedon ja heittäytyi Kaarlon kanssa sohvalle, jonka oli juuri edellispäivänä saanut raahatuksi sisälle.
"Mh! Neiti Ketchup!" Kaarlo huudahti muka kauhistuneena viettelevästi hymyillen.
"Rakastan sitä, kun sanot minua Neiti Kechupiksi!" Eva kihersi.

Seuraavaksi Eva kävi vain rohkeammaksi.
"Tiedätkö, en kutsunut sinua tänne vain juttelemaan", hän sanoi suoraan vetäen Kaarlon nyt kohti sänkyä.

"Sitä vähän toivoinkin", Kaarlo myönsi hymyillen ja veti Evan lähemmäs itseään...

***

Harva on oksentamisesta innoissaan, mutta Eva oli aamupahoinvoinnista erittäin mielissään.
"Voi kun maha jo kasvaisi!"

Kesken aamiaisräiskäleiden se sitten tuli varmaksi: Eva odotti lasta! Kaarlon kanssa läpi yön jatkunut pelehtiminen ei ollut mennyt hukkaan!

Vauvalle todenteolla maistui ruoka, Eva ei enää muuta oikein työn ohella ehtinyt tekemään. Ja koska Eva kävi koko raskauden ajan vetämässä edelleen steppiä, aika kului kuin siivillä.

Yhdeksän kuukautta kului itseasiassa kuin kolme päivää. Eva oli aikeissa kokata jälleen illallista raskauden aikana roimasti kehittyneillä taidoillaan, kun vauva ilmoitti, että hän halusikin syödä illallisen nyt ihan itse.

(Vaikea synnytys?)

Ainakin toistaiseksi kovin soma tyttövauva sai nimekseen Mira Ketchup.
"Enkelini", Eva ihsteli tyynenä.

Ja loppu-slut :) Ensi osassa luonnollisesti kommelluksia vauvan kanssa! Käänteitä luvassa, jeee! Vähän isompia kuin aikaisemmin sentään :D Eikä ehkä niin ennalta arvattavaa... Mutta kommentoikaa ihmeessä, pitäisin siitä!

-Owwie

Yksinhuoltaja suvun 1. sukupolven 1. edustaja: Eva Ketchup (pitää ketsupista). Eva oli ollut kuuluisan Tähtistar -suvun 456. sukupolven ensimmäinen lapsi. Hän katkeroitui kovasti, kun hänen
nolo pikkusiskonsa valittiin suvun seuraavaksi perijäksi hänen sijaansa, joten luonnollisesti hän otti ja lähti perustamaan omaa, parmpaa ja ylvästä sukua.

"Ei ois ehkä kannattanu sukulaisten ruveta, l-l-l-l-leikkimään tulella", Eva viihdyttäytyi räppäämällä. Vanhoillisessa Tähhitstarin suvussa oli musiikki ollut kokonaan kiellettyä ja matkalla uuteen kotikaupunkiinsa, Abc:hen, Eva oli törmännyt mitä kutkuttavampiin säveliin.

"Olipa hyvä, että kokeilin räppäämistä! Musiikki on ihanaa", Eva mietti hurmaantuneena. Hän huomasi olevansa erittäin kiinnostunut musiikista harrastuksena.

Valitettavasti räppäys ei tuottanut tyhjällä tontilla rahallisia tuloksia ja Eva sai jäädä vain unelmoimaan matkallaan kohtaamien katusoittajien pursuilevista rahapurnukoista.

Kyllä tontille vähän ilmestyi elämää sentään hetken päästä. Rod Humble kävi heittämässä pihalle pinkin paketin samalla, kun Eva teki tuttavuutta aamulehdenjakajansa kanssa.
"Jos haluat massia, joudut käymään töissä!", postityttö neuvoi Even kerrottua surkeasta räppärin tuloistaan.
"X on puoli yytä toiseen, tajuatko? Ei se raha tyhjästä pamahda. Katso päivän lehdestä työpaikkailmoitukset!"
"Niin, joo", Eva nyökkäsi vaikkei ollut aivan varma ymmärsikö kaiken tytön sekavasta puheesta.

"Ei täällä mitään työpaikkailmoituksia ole", Eva huomautti selailtuaan lehteä läpikotaisin.
"Ei niin", postityttö totesi hymyillen ousoti itsekseen.
"Tuota... Taidan mennä nyt sisälle juomaan aamukahvini loppuun. Ettei jäähdy...", Eva takelteli.
Hän ei halunnut sekaantua mihinkään huumebisneksiin, kuten postityttö oli jo tainnut, pupillien koosta pääteltynä ainakin.

Even koti ei tosin vielä ollut kovin narkkareilta suojaava. Se näytti kuitenkin hänen mielestään hänelle itselleen, eli joltain, mikä sanoo "vaaleanpunainen = hyvä juttu", ja se riitti hänelle. Toistaiseksi. Työpaikka kyllä olisi hyvä löytää pikapuoliin ennen talventuloa.

Pian Eva tutustui ensimmäiseen tuttavaansa. Rosemaria oli lenkillä kulkenut tontin ohi ja pyshätyi rupattelemaan Even kanssa. Hän kertoi työskentelevänsä huonekalu liikkeessä ja lupasi Evalle tuntuvan alennuksen, jos tämä joskus poikkeaisi ostoksille.
"Olisi luvannut ennemmin työpaikan...", Eva mietti suu mutrussa.

Eve tervehti myös Rosemariaa seurannutta Ressu -koiraa.

Hän tajusi sen pian virheeksi, sillä Ressusta koitui hänelle siitä hetkestä lähtien aina vain hiattaa. Se kyti aina Ketchupien tontilla ja sitä joutui torumaan vähän väliä kaikille ärhentelemisestä.

Ja heti, kun Eve sai jotain uutta ja kivaa ostettua, oli Ressu mennyt nakertelemaan ja järsimään esinettä.
"Hyi, miten tuhma!", Eva huusi sormi ojossa katuvaiselle ressulle.

Muuttopäivänä tontille ilmestyi myös kaksi miestä. Toinen heistä oli täysin lukossa olvea Kaarle.

Ja Kaarlen iskurepliikkien väliin tunkeutunut Elias. Perhoset, jotka olivat luoneet Kaarlen mielestä tilanteen täydellisen romanttiseksi, lehahtivat äkkiä sivuun, kun Elias tuli rehvastelemaan linnakundin menneisyydellään.
"Jep, olen sellainen 'paha poika'. Suurimman osan tavoistani olen parantanut, mutta jonkun
pitäisi vielä kesyttää minut loppuun. Tiedtähän, näyttää mitä rakkaus on", Elias selitti. Eva, joka oli heikkona kesytettäviin, varsinkin blondeihin miehiin, tunsi polviensa notkahtavan.

Ennen kuin Eva huomasikaan, Ketchupin suvun ensimmäinen elinpäivä oli jo paketissa. Hän
päätti hankkia heti seuraavana päivänä työpaikan juuri ennen nukahtamistaan.

Heti kukonlaulun aikaan Eva oli jo odottamassa uutta lehteä. Hän korjasi vanhan pois tieltä ja
tähyili keltaista pilviveikkoa auringonnousuun.

Tasan kello 7 keltaisuus ilmestyi tontin reunaan ja toimitti lehden ajallaan. Tällä kertaa Eva
löysi kolme työpaikkailmoitusta, joista hän heti huomasi suosikkinsa: vapaa paikka tanssijan uralla.

Eva vaihtoi itsensä samantien liikunnalliseen asuun ja suorastaan juoksi töitä hakemaan. Hän
ei koskaan ennen ollut käynyt töissä, joten tämä oli hänestä kerrassaan jännittävä uusi koke-
mus (johon kaiken lisäksi liittyi musiikki)!

Energinen Eva sai paikan heti. Pomo oli evan työtavasta niin mielissään, että saman päivän
päätteeksi hän tarjosi Evalle ylennyksen taustatanssijana. Ylpeänä Eva asteli ruosteisesta
kimppakyytiaudosta kotipihalleen.
"In your face, äiti!" hän riemuitsi.

Eva tarttui tietenkin heka ylennysrahojen tuomaan mahdollisuuteen uudistaa kotiaan.
"Tästä tulee tosi hieno, kunhan menestyn töissä jatkossakin!" hän nyökytteli itsekseen.

Ylennyksen kunniaksi Eva soitti vielä taksin ja lähti kaupungille kiehkuroimaan. Hän päätyi
keilaradalle ja tuumaili, että koska miehetkin varmasti pitäisivät keilailusta, hän saattaisi löytää
täältä isän tuleville lapsilleen.

Keilaavien miesten ulkonäkö kuitenkin vaikutti olevan vähän... no mitä on.

Ja vaikka Eva lopulta heitti pinnalliset kriteerit mielestään, kenenkään luonne ei silti häntä
sytyttänyt.

Kaikilla oli samanlainen tukka...

Ja jopa vanhat herrat näyttivät pitävän tiukasti kiinni vihreistä ulkovaatteista.

Paikallinen ennustaja oli kyllä tarjonnut Evalle apua miesten löytämisessä, mutta kuultuaan
tämän palkkavaatimukset Eva perääntyi kotinsa ainoan seinän taakse piiloon.

Oli Eva yrittänyt treffailua jo aikaisemmin, mutta seuraa ei tuntunut löytyvän. Kun hän oli saanut pakit Eliakselta...

... kahdesti...

...ja kerran myös Kaarlelta, hän alkoi tuntea epätoivon ja itsekritiikin hiipuvan mieleensä.

Töistäkään ei ollut kuulunut ylennystä aikoihin, vaikka hän oli sitä alkuun kovinkin toiveikkaasti
odotellut. Pomo oli vihjaissut, että Evan karismassa oli vielä vähän kehittämistä, joten Eva oli
hankkinut peilin ja treenannut sen edessä hurmaavaa puhumista, mutta päätyikin usein vain
etsimään vikoja ulkonäöstään.
"Onko se nenäni? Vai tasapaksu luonteeni? Enkö saa ylennystä, koska minulla ei ole miestä...
Muttei kukaan halua olla kanssani, kun työni on niin huono! Miten saan ylennyksen, jos en saa
sitä ilman miestä, jota en saa ilman ylennystä!"

Eva koitti notkua kaupungilla löytääkseen tanssialalla vaikutusvaltaista seuraa ja uima-asuisia
blondeja miehiä (hänen unelmiensa täyttymys). Eräänä päivänä hän päätyi harrastamaan taas
rakastamaansa musiikkia. Hän räppäsi klubilla laulun huonosta menestyksestään ja hyvin
nopeasti nuo suloriimit tavoittivat muunmuassa Karl Rankenbergin korvat, joka jäi mielen-
kiinnolla seuraamaan esitystä.

Muutama muukin simi jäi seuraamaan räppiä päivän mittaa ja Eva sai kerätyksi jopa vitosen!

Evan lopeteltua esiintymisensä Karl tuli esitteäytymään hänelle. He keskustelivat hyvän tovin
ja Eva tunsi olevansa aivan myyty (tai yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että tämä kelpaisi).

Eva alkoi soitella Karlin kanssa, ja hänen mielialansa kohentui roimasti myös itseluottamuksen alkaessa suorastaan uhkua hänestä. Hän sai töissä ylennyksen ja uuden ystävän: Karolan.

Hän sai juuri parahiksi ennen ensimmäisen lumisateen ryöppyä rakennettua taloonsa kaikki seinät ja katon valmiiksi. Hänellä oli jopa kylpyhuone erikseen.

Kun uuni oli asennettu kämppään, Eva oli päättänyt remontoinnin loputtua kutsua ihanan Karlin treffeille kotiinsa. Aiemmin hän ei olisi edes kehdannut, mutta nyt hän voisi tarjota tälle illallistakin. Äitikin aina sanoi tien miehen sydämmeen kulkevan vastan kautta (vaikka hiiteen noloja pikkusiskojai suosiva äiti sanontoineen).

Eva soitti kaikuvan puhelun kylpyhuoneestaan ja Katl suostui heti treffeihin ja kertoi tulevansa
tunnin sisällä paikalle. Eva lähti heti keittämään spagettia ja herkullista kastiketta, mutta koke-
maton kokki kun oli, poltti ruoan pian pohjaan.

Voivoivoi, miten Eva tästä selviää :( Se ei selviä kuin vasta ensi osassa. Sillä aikaa kommentoikaa ja laittakaa rakentavaa palautettakin mielellään! Aina kiva, jos joku sanoo "hyvä" mutta vielä kivempi jos joku sanoo kokonaisen lauseen ;) Kiitos mielenkiinnostanne!

-Owwie