Noniiiin, tässä on nyt tämä toinen osa sitten. Toivotaan että kirjoittaminen lähtee sujumaan entiseen malliin :D Ja vielä paremminkin!

 

 

Evan oli pakko avata kaikki mahdolliset kotinsa tuuletusluukut saadakseen pohjaan palaneen ruoan käryn pois asunnostaan.
"Kumpa minulla ei olisi edelleenkään kaikkia seiniä..." hän jupisi löyhytellessään ulko-ovella raikasta ilmaa sisään. Samassa hän huomasi Karlin ilmestyvän tontin reunaan. Hänen oli rinnettävä tätä vastaan estääkseen häntä haistamasta katastrofia.

Evan selitettyä nolona, miksei säsitiloihin kannattanut juuri nyt mennä, Karl nuaroi ja totesi ettei se häntä haitannut.
"Kerran minullakin oli valtava kalkkuna..." hän alkoi kertoa elehtien käsillään. Ja silloin Eva huomasi sen: sormus!

 Karlin keskisromessa oli sormus! Herran piejsyt, oliko Eva treffeillä varatun ukkomiehen kanssa!? Hätääntyneenä Eva selitti, että treffit pitäisi siirtää kyllä nyt palaneen ruoan takia. Karl oli hieman ymmällään Evan äkkinäisestä kauhistus -ilmeilystä.

Hän suuteli naista vielä romanttisesi hyvästiksi varmistaakseen ettei tämä saalis karkaisi häneltä. Mielessään pyörivistä perheen-rikkoja-bitch -ajatuksista huolimatta Eva ei voinut kuin vastata suudelmaan. Miksi Karlin piti olla hänestä niin vetovoimainen!

Eva päätti tehdä sovinnon epätoivonsa kanssa ja soittaa ennustajaeukolle saadakseen sokkotreffiseuraa, korkeasta taksasta huolimatta. Vähän häntä myös epäilytti, kaikki ennustaminen sun muu oli Evan kokemusten mukaan pelkkää höpönlöpöä.

Saatuaan rahansa eukko mutisi taikasanoja ja katsoi säihkyvään kristallipalloonsa. Paikalle tipahti suoraan taivaalta Evan treffiseuraksi tarkoitettu mies! Eva katsoi tämän slekää jännittyneenä. Oliko tässä hänen unelmiensa rakkaus?

No ei ollut. Eva aloitti kuitenkin heti valtavan kysymysten tulvan: mistä mies oli tullut? Kuka hän oli? Miltä tuntui lennähtää yhtäkkiä kesken tavallisen päivän sokkotreffeille höpönlöpön voimasta? Tiputus oli kuitenkin varmaan sekoittanut miehen pään, sillä tämä ei vastannut mitään. Aikansa yritettyään saada juttua aikaan Eva lopulta luovutti ja meni sisälle.

Kun Eva seuraavana päivänä tuli ihastelemaan loppukevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä, hän huomasi miehen yhä seisovan siinä. Pelokkaana hän lähestyi tätä, tyyppihän oli joku ihan sekopää. Huomattuaan Evan mies vihdoin avasi suunsa.
"Ruma paita", tämä päästi tyhmästi hymyillen.

Saatuaan tuntien päästä viimein miehen irti kotitontistaan pelastuslaitoksen poikien avulla, Eva kiiruhti soittamaan huuhaa -eukon paikalle. Hän olisi halunnut käyttää vapaapäivänsä miehen etsimiseen, nyt se oli kääntynyt jo illaksi hullun ukon pariss!

Paikalle heitettiin pian ruma, ruma, ruma mies. Eva kauhistui eikä halunnut antaa taikinanaaman luonteelle edes mahdollisuutta.
"Äkkiä joku muu, pliiiis!" Eva rukoili eukolta, joka huokaisten hinkkasi kristallipalloaan uudelleen.

"No entäs tämä?" Eukko kysyi. Eva ei pitänyt tästä Lallistakaan, muttei kehdannut enää heti pyyttää neljättä uutta miestä kahden päivän sisään.

Eva oli joutunut ostamaan pihalleen sohvan, sillä se ei mahtunut pieneen taloon sisälle, mutta hänen jalkansa huutivat mukavaa sohvaa jolla istua. Sohva oli hyvä tukikohta hänelle, juuri treffit päättäneelle Lallille sekä Karolalle, joka oli tullut katsomaan miten Evan treffit sujuivat.
"Enkö voisi tehdä lasta vain jonkun ystävän kanssa?" Eva mietti. Kaksi muuta kohottivat vastahakoisina olkiaan, he kannattivat aikuismaisia parisuhteita.

Karola oli ottanut jo tavakseen tulla joka päivä töiden jälkeen Evan kanssa Ketchupeille auttelemaan häntä miesasioissa tai hengaamaan ihan muuten vain.

Vapaapäivinäkin hän ilmaantui aina viimeistään illansuussa kylään. Naisista kehkeytyi läheiset ystävykset. Eva mietti välillä kaipaavansa ehkä jo omaa rauhaa, mutta otti silti ystävänsä vierailut aina avosylin vastaan.

Jälleen eräänä torstaina Eva kutsui eukkosen käymään. Eukko oli jo lopeensa kyllästynyt tämän naisen oikkuihin. Karola oli jo kyllästynyt seuraamaan toinen toistaan rumimpia treffiseuralaisia. Eva oli jo lyllästynyt tapaamaan hänelle vääriä ja taas vääriä miehiä.

Mutta tänä torstaina eukkis ylitti itsensä. Nuori postimies Päiviö Taulanen ei ainakaan nyt teinivuosissaan näyttänyt yhtään niin muljahtaneelle, kuin miehet aikaisemmin!

Ulkonäkö ei kuitenkaan aina ratkaise, Eva ei pitänyt pojan jutuista, eikä heillä ollut oikein yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
"Ei, en ole katsonut uusinta Transformeria. Se on varmasti huono leffa", Eva alkoi jo ärtyä. Mikä pentu! Karola kuitenkin vaivihkaa morsetti Evalle yökiikareistaan heijastuvalla kuunvalolla, että Eva oli jo kokeillut useita miehiä ja tämä oli ensimmäinen ei-niin-ruma. Eihän tyyppi edes saisi tulla Yksinhuoltaja LC sääntöjen takia edes asumaan tontille. Sitä paitsi, Evan biloginen kello kävi: vanhuuteen oli enää 9 päivää!
Eva nyökkäsi ymmärtäen ja pakotti suunsa kireään hymyyn.

Sinä torstaina Karola oli ottanut ystävänsä mukaan kyttäilemään Evan epäonnisia toimia. Tikkutukka ei ollut kilteintä sorttia ja arvosteli Evaa joka välissä. Tämän iskutaidot olivat kuulemma aivan ruosteessa.
"Ehei, kyllä minä tiedän! Että vatsan kautta kannattaa iskeä!" Eva ilmoitti.

Hänen keittotaitonsa tietenkin olivat vielä vähän mitä olivat. Mutta hän oli harjoitellut ahkerasti ja palokunnan päällikkökin oli sanonut, ettei heidän enää ollut tarvinnut käydä sammuttamassa paloa niin usein  kuin Evan suvun perustamisen alkuaikoina!

"Hei, tosi hienoa!" tukka sanoi ivallisesti. "Luulenpa kuitenkin, että tämä 'miehesi' äiti kokkaa hänelle riittävästi ja riittävän hyvää ruokaa jo ennestään."
"En ymmärrä mitä ajat takaa", Eva ihmetteli.

"Hei haloo, tyyppihän on alaikäinen!" nainen huudahti. "Tajuatko, että voisit saada vaikka linnaa, jos alat hänen kanssaan vehtailemaan?" Silloin Evakin tajusi.
"Siis ei, ei, enhän minä!" Hän selitteli hätäisenä.

Seuraavana päivänä töiden jälkeen Eva purki Karolalle uutta huolenaihettaan. Hän oli saanut Päiviön syömään kädestään edellisenä iltana, mutta alaikäisyys oli alkanut kaivella.

"Sanoiko ystäväni, jonka nimeä en muista todella sellaista?" Karola hämmästeli kuultuaan mistä Eva oli saanut päähänsä huolehtia tällaisesta asiasta. "Älä sinä häntä kuuntele! Ethän sinä vankilaan joudu, jos et kerro kellekään!"

"Minä sanon, että anna palaa vaan!" Karola iski silmää.
"Oletko todella sitä mieltä?" Eva kysyi helpottuneena, mutta vielä hieman epäillen.
"Ihan varmasti!" Karola vastasi.

Jännittäen Eva sitten soitti Päiviölle ja pyysi häntä kotiinsa treffeille. Päiviön suostuttua Eva sulki tyytyväisenä ruulin.
"Onneksi hänen äitinsä ei vastannut..."

Eva kohenteli vähän väliä peilin edessä ulkonäköään hermostuneena.

Hän laittoi rauhassa ja maltilla ruoan Päiviölle jakerrankin se ei palanut! Tai syttynyt tuleen...

Kun Evalle jäi ylimääräsistä aikaa vielä terästäytyä joogaamalla Päiviötä odotellessa, häntä alkoi epäillyttää. Miksei mies... poika ollut jo ilmaantunut? Kutsusta oli jo pari tuntia ja tämä oli sentään luvannut tulla heti kunhan olisi vähän tälläytynyt.

Sydän pamppaillen Eva valitsi puhelimesta Päiviön kotinumeron jälleen.

"Hei muru, tuota... Luulin, että olisit jo tullut..." Eva koitti kuulostaa epätoivoisen sijaan huolemttomalta Päiviön ääneen vastattua puhelimeen.
"Aa, ai niin. En päässytkään, kun äiti sanoi, etten saa tapailla noin vanhaa naista, niin me pidetään nyt poikien kanssa lanit", Päiviö kertoi huolettomana. Eva laski hitaasti puhelimen kuulokeen ja antoi tuut -äänen jyrätä pojan viimeiset sanat.

Nyt Eva ei enää kestänyt. Hän oli kohta vanhus, hänen sukunsa sammuisis ensimmäiseen sukupolveen, hän oli uralllaan jälleen jumiutunut step-tanssija, hän ei osannut kokata... Eva kiipesi pikku-talonsa katolle ja hyppäsi. Eikä käynyt kuinkaan. Ei se mitään, hänhän olikin yrittänyt vain tallata torakoita ja yritti ottaa oikein kunnon iskuvauhtia.
"Hihihihi."

Onneksi paikalle laskeutui tohtori.
"Motivaatiosi on superalhainen!"
"Ketsuppia...."
"Joo, aivan... Annas niin minä hoidan sinut kuntoon..."

Evan toivuttua hieman tavoitepisteiden laskusta hän suuntasi jälleen kartsalle etsimään miestä, joka auttaisi häntä jatkamaan sukua. Hän ostui jättipottiin! Yhteisötontti, jolle taksi hänet jätti oli täynnä miehiä. Nyt olisi varaa valita.

Paikalla oli ihan entuudetsaan tuttujakin. Viime osasta tuttu vanha kunnon Kaarle oli kättelemässä kummallisesti pukeutuvia simejä.
"En muistanut, että hän on noin komea!" Eva ihasteli ja samassa hänen tavoitteensa pyörähtivät kaikki Kaarloon liittyviksi.

Eva hakeutui oitis tämän juttusille. Ja sehän luisti paljon paremmin kuin ensitapaamisella!
"Sinä olet jotenkin muuttunut!" Kaarlo kertoi.
"No, olen käynyt läpiä kovia asioita viimeaikoina..." Eva hymyili. "Tahtoisitko... tahtoisitko tulla käymään luonani vaikka huomenna töiden jälkeen?" Eva kysyi ja työnsi houkuttelevastii kätensä Kaarlon käsien läpi.
"Totta kai! Mielelläni!"

Kun Eva tuli sitten töistä seuraavana päivänä odotteli Kaarlo häntä ilmeisen innokkaana kotiovella. Heillä oli paljon juteltavaa, molemmat olivat touhunneet kaiken laista sinä aikana, kun eivät olleet nähneet. (Tosin Eva jätti kertomatta kaiken lukuisista miehistä, ennustajista ja hermoromahduksesta. Oikeastaan hänellä ei ollut paljon kerrottavaa...)
"Kyllä minun sydämeeni ainakin vatsan kautta mennään!" Kaarlo totesi tomerana kertoessaan juttua naapurin mummosta, joka oli yrittänyt iskeä häntä.
"Ihana mies..." Eva mietti unelmoiden.

Ilta hämärtyi jo ja kaksikko ei ollut päässyt pihaa pidemmälle, niin malttamattomia he olivat juttelemaan. Tunnelmassa alkoi olla jo selkeitä kipinöitäkin ja flirttailua tapahtui puolin ja toisin.

Ja yhtäkkiä hieno, romanttinen tunnelma katkesi kuin seinään.
"Tulkaas jo sisälle!" Karola pamautti asunnon oven auki. Hän ei ollut tullut töistä suoraan Evan luo, joten Eva oli luullut, ettei tämä tulisi ollenkaan. Hän olikin ilmeisesti livahtanut myöhemmin sisälle jostain raosta Evalla ollessa kädet täynnä Kaarlon iskemisen kanssa.
"Voi ei... Hän pilaa kaiken!" Eva mietti ja nyt hän ei jaksanut enää. Hän heitti Karolan pihalle, joka loukkaantuneena kähti steppaamaan kotiinsa.

"Nyt, kun ei ole enää härisitseviä tekijöitä..." Eva teki rohkean vedon ja heittäytyi Kaarlon kanssa sohvalle, jonka oli juuri edellispäivänä saanut raahatuksi sisälle.
"Mh! Neiti Ketchup!" Kaarlo huudahti muka kauhistuneena viettelevästi hymyillen.
"Rakastan sitä, kun sanot minua Neiti Kechupiksi!" Eva kihersi.

Seuraavaksi Eva kävi vain rohkeammaksi.
"Tiedätkö, en kutsunut sinua tänne vain juttelemaan", hän sanoi suoraan vetäen Kaarlon nyt kohti sänkyä.

"Sitä vähän toivoinkin", Kaarlo myönsi hymyillen ja veti Evan lähemmäs itseään...

***

Harva on oksentamisesta innoissaan, mutta Eva oli aamupahoinvoinnista erittäin mielissään.
"Voi kun maha jo kasvaisi!"

Kesken aamiaisräiskäleiden se sitten tuli varmaksi: Eva odotti lasta! Kaarlon kanssa läpi yön jatkunut pelehtiminen ei ollut mennyt hukkaan!

Vauvalle todenteolla maistui ruoka, Eva ei enää muuta oikein työn ohella ehtinyt tekemään. Ja koska Eva kävi koko raskauden ajan vetämässä edelleen steppiä, aika kului kuin siivillä.

Yhdeksän kuukautta kului itseasiassa kuin kolme päivää. Eva oli aikeissa kokata jälleen illallista raskauden aikana roimasti kehittyneillä taidoillaan, kun vauva ilmoitti, että hän halusikin syödä illallisen nyt ihan itse.

(Vaikea synnytys?)

Ainakin toistaiseksi kovin soma tyttövauva sai nimekseen Mira Ketchup.
"Enkelini", Eva ihsteli tyynenä.

 

 

Ja loppu-slut :) Ensi osassa luonnollisesti kommelluksia vauvan kanssa! Käänteitä luvassa, jeee! Vähän isompia kuin aikaisemmin sentään :D Eikä ehkä niin ennalta arvattavaa... Mutta kommentoikaa ihmeessä, pitäisin siitä!

-Owwie