Heipparallaa, tässä olisi uutta luettavaa :) Mukana vanhoja ja uusia tuttuja! Toivottavasti pidätte!

"Pikku Mira-pira-sira", Eva leperteli uudelle perheenjäsenelle. "Menehän sinä pissikone sinne tutimaan."

"Äiti lähtee tänään pitämään vähän vapaata sinusta, kiva lastenhoitaja tulee tänne pitämään sinua silmällä."
Siinä paha missä mainittiinkin, lastenhoitajan kaunis sininen tila-auto hurautti pihalle.

"Hei! Hauska että pääsit tulemaan. Minä olen Eva", Eva esittäytyi ystävällisesti hymyillen. Mummeli vain tuijotti häntä tympääntyneenä. Eva rykäisi hieman.
"Tunnen todellakin olevani viimein shoppailun tarpeessa, jos ymmärrät mitä tarkoitan", hän vinkkasi leikkisästi silmää. Mummon silmät taas pyörähtivät.
"Kiviäkin kiinnostaa. Missä teidän telkkari on?"

Nolo ja outo mummo lastenvahtina jäi vähän mietityttämään vielä, kun hän nousi taksiin, mutta päästyään kunnolla uusien vaatteiden huumaan vauvat ja kivet haihtuivat hänen mielestään.

Hän tapasi myös kulmakunnan kovikseksi esittäytyneen naisen, joka opetti häntä pelaamaan ystävällisesti biljardia. Näin mukavaa Evalla oli ollut viimeksi... no hyvin kauan aikaa sitten.

Vähitellen biljardi alkoi kuitenkin maistua jo puulta.
"Vien tämän pelin taas 6-0... Lienekkö mikään oikea kovis tämä, ei varmasti ole edes ollut koskaan vankilassa. Noloa..." Eva tuhahti mielessään. Samassa hän kuuli tutun äänen lähistöltä.

"Kirjoittaisin mielelläni sinulle rakkausriimin tai pari", naimisissa oleva naistennaurattaja Karlhan se siellä taas kietoi pahaa-aavistamatonta neitoa pikkusormensa ympärille!

Eva päätti, että oli aika poistua paikaltaa vähin ääniin. Hän oli vaivoin vältelly Karlia siitä lähtien, kun oli huomannut ihastuksensa olevankin ehta ukkomies. Valitettavasti Eva oli viettänyt liikaa aikaa ympäristöstään mitään tajuamattoman Mira -vauvan kanssa, sillä hänen pakosuuntansa oli suoraan kohti Karlin naamataulua.

"Evallukseni! En ole nähnyt kaunista olemustasi aikoihin!" Karl hylkäsi hymyillen rakkausrunoista kiinnostuneen naisen heti nähtyään Evan.
"Niin, no... Et olekaan", Eva vain kohautti olkiaan manaten spektaakkelin pakoyrityksensä epäonnistumista.

"Missä olet piileskellyt! Olen yrittänyt tosissani soitella kuukausia perääsi! Voi pojat, on mukava, että törmäsimme!", Karl touhotti. Hän piti vaikeastitavoiteltavista naisista.
"No, jos suoraan nyt sanon, Karl, niin minusta meidän ei pitäisi tapailla. Minä sain lapsenkin ihan vasta ja..." Eva päätti pysyä tiukkana. Välttely saisi loppua nyt!

"Sait lapsen!? Voi onnea! Ihanaa!" Karl huudahti napaten Evan varmoin ottein syleilyynsä. "Tuoreet äidit ovat aina vailla..." hän mietti hurmaantuneena itsekseen. Eva taas tunsi tutun heikon tunteen notkahtelevan polvissaan Karlin tultua aivan lähelle.

Ja ennen kuin Eva ehti oikeastaan kissaa sanoa, Karl oli napannut hänet vielä varmemmin kuin äsken kuumaan suuteloon! Eva laittoi kaikin voimin vastaan. Tai lähestulkoon ainakin vähäsen kovasti yritti omasta mielestään laittaa...

"Oh... Karl... Minä... Minä tosiaan tarkoin mitä... mitä... Siis mitä sanoin..." Eva takelteli.
"Paras yrittää paeta taas", hän pohti. Välttely saisi jatkua nyt.

Sanaakaan sanomatta Eva puikkelehti valokuvauskoppiin piiloon. Karl jäi hieman hämmentyneenä seisoskelemaan pusupaikalle.

Hänestä tämä Evan puikkelehtiminen, hetken mietiskelyn jälkeen, oli selvä kutu-kutsu, ja niinpä hän teippaana miehenä päätti sen ottaa vastaan ja miesmäisesti puikkelehti naisen perässä.

Eva yritti taas omasta mielestään kovasti laittaa vastaan Karlin viehätysvoimalle. Asteltuaan jonkin ajan päästä ulos kopista hän kuitenkin otaksui Karlin huumanneen hänet jollain biljardikeppiin voidellulla aineella. Siksi hänen tahdonvoimansa oli ollut niin heikko! Kurkelan mummo ei oikein hyväksynyt tälläistä julkista pelehdintää ja Eva sai kunnon läksytyksen Karlin juostua jo aikaa sitten pakoon.
"En minä..! Vaan biljardikeppi!"
"H-hyi... Sinä hävytön! Kehtaatkin saastuttaa mieltäni vielä yksityiskohdilla!"

Päästyään ulos rakennuksesta Eva soitti taksin ja jäi tolpalle odottelemaan. Se Karli saisi vielä kuulla kurjan kunniansa! Mikä kamala huumausaineilija ja naisten naurattaja! Eva oli hänen takiaan sortunut varattuun mieheen!

Taksin ilmestyttyä tuuttailemaan häntä kyytiin hän alkoi jo rauhottua.
"No, ainakin minulla on kotona ihana lapseni. Meidän onneamme ei Karl voi koskaan pilata!"
Vai voisiko...?

 

*****

 

Evaa suretti. Hän oli todella väsynyt ja stressaantunut. HÄnen oli pakko alkaa käydä töissä, sillä yksinhuoltajan lapsilisät paloivat kovaa vauhtia ja pomo oli alkanut vihjailla, ettei turhan pitkä äityisloma tekisi turhan hyvää hänen tanssijan uralleen.

Taas hän silti vaihtoi reippaasti hemaisevan työasun päälleen ja lähti viihdyttämään ihmisiä.
"Hymyä", hän mutisi ja veti suupielet kohti korvia.

Rankan työpäivän jälkeen lapsenvahti lähti kotiin. Se ei tietenkään estänyt pikku -Miraa huutamasta keskellä yötä. Evasta tuntui, että se vaistosi, milloin hän oli nukahtamaisillaan. Hänestä tuntui että väsymys sekoitti hänen mielialansa, jotka hyppivät sinne tänne.

Myös Miran odottamisesta tuttu alituinen näläntunne oli palannut.
"Mm, kananmunia..."

Munista Evan mieleen juolahtikin... Voisikohan olla niin, että Karlin pentele olisi...

Eva asteli kylpyhuoneeseen tekemään muutamia kokeita. Ja kokeiden tulos oli juurikin se, että hän odotti toista lasta!
"Oijoii", Eva ei tiennyt mitä ajatella. Toisaalta hän oli intona, toisaalta jo yksi lapsi vei hänen kaikki voimansa...

Ja aivan yhtäkkiä, kuin asia oli ratkennut, alkoi toinen tuttu tunne myllertää Evan sisuksissa.
"Raskauspolttoja? Nyt!?" Eva hätääntyi. Eihän vauva voinut vielä olla valmis syntymään mitenkään!

Ja eihän se ollutkaan. Eva sai keskenmenon. Vaikkei hän ollut ehtinyt kuin muutamat minuutit edes ajatella pitäisikö lapsen, hänestä tuntui, että hänen koko elämänsä oli hävinnyt tämän pienen kanssa.

Hän ei vain voinut lakata itkemästä. Suunnaton masennus huokui hänen ylleen. Hän ajatteli kaikkea, mitä olisi vauvan kanssa voinut tehdä. Millainen siitä olisi voinut tulla. Mihin se olisi mennyt aikuisena töihin. Minkä vanhainkodin se olisi Evalle valinnut...

Evan ex-bestis Karola oli huolissaan, sillä Eva ei ollut ollut ilmaantunut töihin nyt viikkoon, eikä ollut ilmoittanut poissaolostaan kellekään mitään. Vaikka Karo oli edelleen loukkaantunut Evalle tämän ajettuaan Karolan tiehensä, hän välitti kuitenkin vielä naisesta, ja halusu varmistaa, ettei mitään kamalaa ollut sattunut.

Karola asteli sisään taloon ja löysi heti Evan laittelemasta ruokaa itselleen.
"Heippa! Mitäs neiti? Töissä ollaan huolehdittu, kun sinua ei ole vaan näkynyt missään?" Karola koitti olla huoleton.
"Aijaa", Eva sanoi vähän apaattisesti. Karolla mietti hetken hiljaa.
"Missäs se sinun vauvasi on? Haluaisin nähdä viimein! Voisin ottaa teistä kuvan Facebookiin, jos et laita pahaksesi!"

Kuultuaan sanan "vauva", Eva alkoi välittömästi niellä kyyneleitään. Katkerana hän meni Miran kehdolle ja kiikutti lapsen keittiöön Karolan nähtäville.
"Jestas, miten nätti tyttö!" Karo ihasteli napsautellen kameraansa.

Eva pysyi vaiti. Kyynelett alkoivat virrata hänen kasvoillaan. Karola nappasi vauvan häneltä, kantoi sen takaisin makuuhuoneeseen ja palasi ystävänsä luo.
"Hei, ei mitään hätää. Kuulitko?" hän halasi Evaa lempeästi.

Eva ei kertonut Karolalle menetyksestään. Hän ei mennyt myöskään seuraavana päivänä töihin. Eikä sitä seuraavana. Karola alkoi käydä joka päivä töiden jälkeen katsomassa Evaa. Hän oli tästä todella huolissaan. Nainen oli selvästi kovin masentunut ja poissa tolaltaan. Hän monesti vain tuijotti vaikka ulos ikkunasta lasittunein silmin liikahtamatta kuin patsas.
"Onko jokin hullusti, Ev?" Karo kysyi varovasti.
"Ei. Kuinka niin?"

"Öh... No... Vauvasi on näemmä lattialla..." Karo hymyili pikkuisen.

Ja aivan yllättäen Eva sai valtavan raivonpuuskan.
"Kyllä minä osaan lastani hoitaa! Väitätkö, että olen huono äiti?! Väitätkö, ettei minulle pitäisi antaa toista lasta?! Niinkö? Ei minulta saa ottaa lastani pois! Kuulitko?! Ei saa!"

"Hei, hei! En minä sitä!" Karola kiiruhti sanomaan. "Ihan rauhassa. Ihan rauhassa Ev, olet paras äiti, jonka tiedän." Eva rauhtottui nopeasti. Lasittuneet silmät kilahtivat taas paikoilleen.
"Niinkö? Minä olen kyllä, enkö olekin", hän toisteli lapsenomaisesti.

Karola mietti taas hiljaa pienen hetken.
"Kuule, mitä jos minä... Jos minä muuttaisin teidän kanssanne tänne? Olet selvästi väsynyt. Se olisi... Kuin kotiapulianen maailman parhaalle äidille."

 

*****

"Kyllä..."

*****

 

Värikkäät ilmapallot eivät ilahduttaneet Evaa. Ne saivat hänet huonolle tuulelle. Lamppu häikäisi hätnä inhottavasti silmiin.

Karola heivasi Miraa syntymäpäiväkakun yllä. Eva olisi halunnut tehdä sen itse, mutta hän pysyi hiljaa. Hän ei ollut koskenut lapseen sen jälkeen, kun oli unohtanut tämän Karolan muuttopäivänä lattialle nähtyään koiran ikkunassa.

Kun pienet taaperon harmaat silmät tapittivat kysyvästi lattialta Evaa, kyyneleet tulvahtivat tämän silmiin. Elämä oli niin epäreilua!

Musiikki oli ainoa, joka toi Evalle lohtua. Hän kävi töissä vielä. Tanssiminen sai hänet unohtamaan kaiken inhottavan. Hänen huoneessaan oleva viulu oli hänen paras ystävänsä.

Tässä asiassa taapero Mira oli tullut äitiinsä. pikkuinen rakasti musiikkia ja alkoi heilua välittömästi rytmin tahtiin, kun sitä jostain kuului. Tästä innostuneena Karola oli hankkinut hänelle oman pikkuisen rumpusetin.

Toinen asia mitä Mira rakasti oli vaahtoisat kylvyt ammeessa. Karola yritti tätä hyväksikäyttäen houkutella tyllerön ottamaan ensiaskelensa.

Eva piti huolen kylpyammeen puhtaudesta. Hän halusi kaikin tavoin auttaa lastaan kasvuntiellä, vaikkei uskaltanutkaan koskea tähän.

Monesti hän kuitenkin pohti asiaa ja haaveili niinsanotusta normaalista perhe-elämästä lapsensa kanssa.

Haaveet tosin saivat hänet yleensä vain masentumaan enemmän. Hän ei mielelään olisi pohtinut sitä mitä ei voinut saada.

Karola pohti asiaa myös. Hänestä Evan olisi korkea aika kokea kontaktia lapsensa kanssa, plus hän itse kaipasi jo vapaapäivää...

Ja plus plus, häntä hirvitti se, että Mira oli alkanut luonnollisesti luulla häntä äidikseen ja piti Evaa jo lähinnä hiljaisena outona tätinä.

Pitkän suostuttelun jälkeen Eva suostui vahtimaan Miraa hetken. Tämän huoneessa Karolan ollessa tietenkin viereisessä makkarissa.

Karola oli päättänyt ottaa piiitkät nokoset sen kahden tunnin aikana, jonka Evan oli tarkoitus olla lapsenlikkana. Puoliutuntia nukuttuaan hän kuitenkin heräsi Miran karmaisevaan huutoon. Tätä hän oli aavistellutkin...

Eva oli laittanut vielä täysissä energioissa käyvän Miran pinnasänkyyn ja yritti saada tämän epätoivoisesti nukahtamaan.

Lopputuloksena molemmat väänsivät itkua herättäen koko korttelin.

Karola asetti Miran kehdosta paukuttelemaan rumpujaan ja vei Evan huoneeseensa rauhoittumaan. Olisi pitänyt arvata ettei naisesta ollut enää huoltamaan lasta edes tunniksi, pariksi...

Aikuisten mentyä lapsi koki yllättäen outoa tutinaa jaloissaan... Kukaan ei ollut muistanut Miran syntymäpäivää...!