Mirasta kasvoi kaunis lapsi. No, eipäs aleta valehtelemaan. Mirasta kasvoi lapsi.

Kukaan ei huomannut tytön pyrähdystä (tai muistanut syntymäpäiviä). Karola oli painunut  pehkuihin Evan rauhoituttua kuullessaan tutun ja turvallisen töihin tööttäävän kimppakyydin sulokkaan äänitorven.

Miralla oli sillävälin hyvää aikaa tutkia maailmaa rauhassa. Häntä oli aina taaperona himottanut keittiön maalausteline ja nyt hän puristi ahnaasti värejä paletille ja ryhtyi tositoimiin.

Kauaa ei maalaaminen kuitenkaan kiinnostanut, sillä ulkoa kuului iloista haukuntaa. Mira muisti kuinka hänen lempikirjassaan, Elämäni elukat, oli ollut koiran kuva, josta painaessa kuului robottimaista haukuntaa. Niinpä hän meni innoissaan katsomaan mikä robottihauva se siellä huuteli.

Pinni -koira sai nyt paljon huomiota uudelta ystävältään. Mira huomasi pian, ettei vilkkaassa koirassa ollut mitään robottimaista.

Pian pihalle ilmestyi toinenkin hurtta. Miran mielestä kiilusilmäisessä Tikku -piskissä oli kyllä jotain epäillyttävää... Pinni tiesi jo ennestään ettei tämä kaveri luvannut mitään hyvää.
"Oh shit! Tikku!" se vingahti mielessään.

Mira silitti kuitenkin varovasti myös uutta tulokasta. Hän oli menevä luonne ja tahtoi olla kaikkien kaveri.

"Jos kiilusilmäinen koira epäillyttää, tarjoa keksi", sanoo vanha sananlasku. Tai jotenkin niin Mira muisteli sen menneen. Niinpä hän syötti Tikulle makoisan koiranherkun.

Sananlasku ei kuitenkaan ollut lainkaan oikeassa tai oikein, sillä Tikku alkoi ärhennellä Mira paralle!

Ja ennen kuin hän ehti uskaltaa estää Tikku oli marssinut muina koirina sisälle taloon auki jääneestä ulko-ovesta. Mira päätti, ettei enää koskaan uskoisi yhtäkään sananlaskua.

Juuri silloin Evan työkaverin auto huristeli pihaan ja nainen astui kauniit työvaatteet päällään kimmeltäen ulos. Mira juoksi hänen luokseen helpottuneena ja  selitti koirakatastrofin. Ties mitä se Tikku siellä sisälllä nyt kohelsi!

Sisällä Tikku oli rynninyt Miran huoneeseen tuhoamaan tytön uutta sänkyä. Pinni oli jolkottanut perässä suojelemaan uuden kamunsa irtaimistoa. Valitettavasti Mira ei koskaan edes ehtinyt nähdä tätä sänkyä, sillä Pinni saapui sekunnin liian myöhään... Niinpä se tyytyi vain ärhentelemään ajovalo -koiralle.

Eva seurasi murahteluja ja löysi kinastelevat hurtat. Hän mietiskeli, että Mira oli kyllä jollain lailla muuttunut viime näkemästä. Ajatus kuitenkin katkesi, kun hän jäi lumoutuneena katselemaan nelijalkaisten taistoa.

Eva oli päättänyt, että hän haluaisi itselleen oman koiran. Se olisi riippuvainen hänestä, muttei liian ,kuten lapsi, ja se voisi olla hänen paras ystävänsä. Sitten hän opettaisi sen hakemaan lehden ja sanomaan "I love youu". Ja aina, kun joku epäillyttävä vieras lähestyisi taloa, koira painaisi punaista nappulaa, joka asennettaisiin oven luo ja siitä Eva tietäisi asiasta jo, vaikkei olisi katsomassa ikkunasta itse! Mahtavaa. Hän istahti Karolan viereen sohvalle, sillä tämä teki nykyään päätökset Ketchuppien suurista hankinnoista.

"Minä haluan koiran", Eva ilmoitti jännittäen vastausta.
"Koiran?"  Katola toisi kääntäen katseensa kirjasta ystäväänsä.
"Niin", Eva vain sanoi puristaen yöpaitansa helmaa.

"Kyllä se käy", Karola sanoi hymyillen keskittyen taas kirjansa pariin. Pentu tekisi luultavasti Evalle oikein hyvää. Vanha kunnon hullun katse kilahti taas onnellisen Evan silmiin.
"JIppii!" hän riemuitsi mielessään.

Karola rakennutti Evalle oman pikku mökkerön tontille päätalon viereen. Hänestä nainen tarvitsi hieman omaa tilaa, nyt kun Mirakin oli kasvanut ja viiletti innoissaan ympäri asuntoa.

Tässä onkin myös päätalon pohjapiirros, jos sen haluatte nähdä! Lastenhuone on tosin nykyään Miran huone ja sen viereinen Evan huone siirtyi ulos ja paikalle tuli Karolan rauhaisa soppi.

Mira oli oikea bisnesnainen. Hän toivoi kovasti, että saisi myöhästyneeksi syntymäpäivä lahjaksi lelulehdessä näkemänsä mehukojun. Hetken vastusteltuaan Karola oli suostunut maksamaan tuon huimat 50 simoleonia.

Evallakin bisnes kukoisti, sillä hän oli saanut ylennyksen ja vaihtoi silinterihattunsa tyylikäämpään leninkiin.

Miralla kävi kauppa oikeasti ihan hyvin. Törkeä oranssitukkainen niga yritti pummia häneltä ensin mehua vitosella, mutta Mira ilmoitti, että se kyllä olisi kymppi tai rouva voisi mennä kotiinsa juomaan.

Mehutouhu unohtui hetkeksi, kun Mira näki jälleen uuden nelijalkaisen ystävän lähestyvän.
"Sananlasku sanoo: haisunäätä kamu, paras kamu", hän muisteli ja päätti silittää elikkoa.

Tämä oli luonnollisesti virhe, joka sai tytön vihaamaan sananlaskuja entisestään.

Mira oli alkanut käydä koulua. hän oli saanut sieltä paljon uutta tietoa ja aamuinen 112-harjoitus-teemapäivä oli saanut hänet huolestumaan kotinsa turvallisuudesta.
"Eikö meillä ole ohjusjärjestelmää varkaiden varalle?!" hän kauhisteli kyseltyää Karolalta talon tilannetta.

"Öh, ei meillä ole edes varashälytintä", Karola tunnutsi. Mira hiljeni vakavana.
"Sellainen pitäisi olla", hän totesi katsellen tiukasti Karolaa.
"Kuule tyttö! Äläs nyt käy neuvomaan, kyllä minä tiedän mitä pitää olla ja mitä ei! Ei täältä kukaa ennenkään ole vatarsanut! Ydinohjusjärjestelmä... Ei kukaan voi tosissaan väittää sellaisen olevan tarpeen!" Karola hymyili vastaukseksi.
"Mistä tiedät, kun ei ole ketään hälyttämässä!" Mira tuhahti ja marssi maalaamaan tauluaan loppuun.

Mutta samaisen päivän hämärtävänä yönä: siinä paha missä mainittiinkin!

Karola onneksi oli ollut juuri sattumoisin hereillä ja soitti äkkiä poliisille varkaan hipsiessä ovelasti olohuoneeseen.

Varas valmistautui jo tappeluun, mutta tajusi Karolan olevan pelosta niin typertynyt, ettei tämä tajunnut hänen ryöstöään estää vaikka se tapahtui aivan naisen nenän alla.

Varmoin ja tottunein ottein luihu otti esiin taikapussinsa (toimii myös oivana laulupussina!) ja imutti perheen kalliin HD TV:n mukaansa.

Mira kuuli varkauden äänet olohuoneesta unensa läpi. Tokkuriasena hän nousi vuoteestaan.

Olohuone oli tyhjillään, mutta ulkona odotti näky pakoon pinkovasta telkkarirosvosta...

...ja muutaman minuutin myöhästyneestä poliisisedästä.

"Mitä minä sanoin siitä hälyttimestä!" Mira heilutteli sormeaan Karolalle. "Nyt kannattaisi jo hankkia. Minun opettajani harrastaa sumopainia, kyllä hän tietää tällaiset jutut! Olisi kannattanut uskoa!"
"Ääh, ole hiljaa..." Karola komensi nolona.

 

***

 

 

"Omnomnomnomnom..."

"Eva, ei saa napsia!", Karola komensi.
"Mutta kun on jo nälkä!", Eva puolustautui.
"Ihan kohta on jo valmista!"

Karola teki Ketchupeille aamiaiseksi räiskäleitä. Miralla ei kuitenkaan ollut nälkä. Hän ei saanut yöllistä murtovarkaan keikkaa pois mielestään. Hän päätti kannella Evalle Karosta ja varashälyttimistä.

"Evaa", Mira aloitti.
"N-niin?" Eva kysyi. Hänen itsetuntonsa oli jo parantunut jonkin verran ja hän pystyi hyvin olemaan Miran kanssa tekemisissä ja tekemään jo paljon "normaaleja" simien juttuja, mutta silti oma lapsi, josta hän ei ollut pystynyt huolehtimaan sai hänet hieman arkailemaan kipeiden muistojen tähden.
"Toissapäivänä meillä oli koulussa 112-harjoitus-teemapäivä. Meille opetettiin turvallisuusasioita", Mira selosti. "Minun opettajani, joka harrastaa sumopainia, sanoi, että joka kodissa pitäisi olla mielellään ohjusjärjestelmä murtovarkaiden välttämiseksi tai ainakin varashälytin."

"Ei sumompainija sellaisia tarvitse, kun voi itse puolustaa kotia mahallaan", Eva selitti lapselle. Viereisellä istuimella Karola huomasi mihin Mira pyrki tällä keskustelulla ja hän nielaisi vaivaantuneena.

"Niin, mutta meillä ei ole sumopainijaa... EIKÄ ydinohjusjärjestelmää..." Mira totesi räiskäleidensä lomasta. "Eikä tavallista varashälytintäkään. Ja sanoin Karolalle, että pitää olla mutta hän ei uskonut. Ja arvaa mitä! Meillä kävi yöllä murtovaras! Kamala, ruma murtovaras!"

"Mitä?! Eikö meillä ole ydinohjusjärjestelmää?" Eva kauhistui.
"Äh, et ole tosissasi. Ei tietenkään ole, sehän on ihan rahanhaaskausta!" Karola naurahti vaivaantuneena.

"Ja kävikö täällä murtovaras!?" Eva tajusi vielä kamalemman kuulemistaan uutisista. "Luulin, että sinun piti hoitaa kaikki tällaiset asiat!"
"Ei... Äh... Lapsen vilkas mielikuvitus..." Karola osoitteli syyttävästi Miraa.
"Minun mielikuvitusko sen HD TV:n vei?" Mira tuhahti.

"Hei, kuules nainen. Mikset ole hankkinut edes varashälytintä. MInäkin olen joskus huomauttanut siitä!" Eva tiuskahti. Karola vain mätti räiskäleitä kuin olisi kuuroksi tullut.

"Ensimmäinen huti..." Eva mumisi ja nousi pöydästä. Hän oli oikeastaan aika ylpeä itsestään. Karola oli mokannut ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli Eva usklatanut huomauttaa asiasta. Hän oli jo katsonut läpi sormien vessanpöntön tukkeutumisia ja tulipaloja, mutta telkkarin menetys alkoi jo tipahtaa turhan paljon miinuksen puolelle. Eva kuitenkin hankki kaikki rahat joilla myös Karolan tohelo eli.

Hädissään lepyttääkseen Evaa Karola kehotti häntä soittamaan jo löytöeläintoimistoon ja adoptoimaan heille sen koiran, josta tämä oli haaveillut jo kolme päivää.

Pian poliisiauto saapui pihalle tuomaan uutta perheenjäsentä. Eva oli aivan innoissaan ja kiiruhti ulos ottamaan sitä vastaan. Häntä kuitenkin ärsytti edelleen Karolan vastuuttomuus varashälytin asiassa. Hän oli niin pitävinään huolta taloudesta ja hoki ettei Evasta ollut siihen.

Pian pikkuinen piski ilmestyi asflatin ja nurmikon rajalle. Se nuuhki suurella nenällään mihin se nyt oli oikein joutunut.

Eva ryhtyi heti leikittelemään hauvan kanssa.
"Kuka on hyvä poika? Kuka?" Hän pohti mikä olisi hyvä nimi koiralle. Tupsu-Tipsu ehkä? Kyllä, tämä näytti Evasta selvästi Tupsu-Tipsulle!

Pian Karola kuitenkin tunki pihalle ja nappasi Tupsu-Tipsun itselleen.
"Voi sinua pieni söpöli! Sinun nimeksesi tulee Matti!" Niine hyvineen Karo kiikutti itsensä ja pennun sisälle taloon.

Evaa luonnollisesti ärsytti taas. Millä oikeudella Karola nyt omi hänen koiranpentunsa?  Sen piti nimeen olla Evan. Ja nyt pikku Tipsu-Tapsu parka oli saanut nimekseen kamalan tylsän Matin! Ärsyynnys unohtui kuitenkin hetkeksi, kun tontille ilmestyi katu-uskottava juttelemaan Evan kanssa. Hän kysyi suuntaa vanhalle grillikatokselle, jonka pitäisi olla lähistöllä. Eva ei tiennyt paikasta mitään, sillä hän ei juurikaan ulkona käynyt töidne lisäksi. Häntä ihmetytti miksi nainen edes halusi moiseen paikkaan.

XXX Selitti, että hän oli menossa RKTRIR:n (rauhankerho täynnä rakkautta ilman rajoja) kokoukseen.
"Me muistutamme hieman kai hippejä" XXX naurahti. "Meillä on tänään aiheena syrjintä perheessä. Oletko sinä kiinnostunut rauhan rakentamisesta planeetallemme?"

Evaan kolahti heti kokouksen aihe, sillä hän tunsi olevansa tällähetkellä todella perheensä syrjimä.
"Kyllä minusta rauha on hyvä juttu!" hän ilmoitti. "Se on hyvä, jos ei tapeta toisia!" Evan keskustelu oli hieman tönkköä, sillä hän ei ollut pitkiin aikoihin tutustunut uusiin simeihinkään. Naisilla kuitenkin synkkasi ja XXX kertoi Evalle kaiken RKTRIL:n toiminnasta.

Pian kuitenkin Eva huomasi kellon näyttävän niin paljon, että pian kimppakyyti saapuisi hänet hakemaan.
"Minulla alkavat kohta työt, joten..."
"Missä olet töissä?" XXX uteli.
"Olen tanssija", Eva kertoi punastellen. Hän ei tiennyt miksi se edes nolotti häntä.
"Siistiä!" XXX hihkaisi. "Arvasin, että olet hyvä tyyppi heti kun näin sinut! Sinulla on juuri oikea ja avoin asenne, vaikket paljon näytä vielä tietävänkään. Ja vielä taiteellinen!" Hyvillään tästä Eva kutsui uuden ystävänsä illalliselle. Hän oli todella innoissaan uudesta ystävästään, heistä tulisi varmasti bestikset! XXX jopa pyysi Evan RKTRIR:n huomispäivän kokoukseen mukaan.

Kun Eva tuli sitten illalla töistä hänen ilokseen XXX istui jo ruokapöydässä. Karola tai Mira oli päästänyt tämän ilmeisesti sisään.

Eva selitti innoissaan XXX:lle työpäivästään ja kyseli lisää kerhosta. Hän halusi käyttäytyä mahdollsimman oikein ja pukeutua oikein ja tehdö kaikkiin hyvän vaikutuksen.
"Ehkä rauhanomainen kumarrus kädet yhdessä loisi hyvän ensivaikutelman, sellaisen vähän kiinalaisen", Eva esitteli.

"Voisin myös pitää kättäni näin! Arvaa miksi? Koska se symboloi spraymaalipurkkia, eli kapinallisuutta yhteiskunnan rajoja vastaan ja luovuutta!"

"Hyviä ideoita", XXX sanoi hieman huvittuneena. Eva muistutti vähän lasta. "Me olemme menossa syömään aamiaiseksi jäätelöä huomenna, olisitko halunnut jo silloin tulla tutustumaan lähimpiin kavereihini... Ai, hei taas Karola", XXX keskeytti nähtyään kauniissa yöasussa keittiöön ilmestyneen Karolan.

"Minä kuulin, että olet sekaantunut tähän hihhulitoimintaan!" Karola ilmoitti töykeästi. "Ja minusta se ei ole lainkaan hyvä idea!"
"Onpas! Karo, me teemme rauhan planeetallemme!" Eva puolustautui.
"Ette te mitään rauhaa saa aikaan, te säälittävät turjakkeet! Kuinka pieni ryhmä ihmisiä muka saisi mitään aikaan?"

"Saa kai sitä silti yrittää?" Eva sanoi loukkaantuneena.
"No ei saa!", Karola ärähti. "He syövät aamupalaksi jäätelöä! Hei, järki käteen! Et pyöri tuollaisten ihme pummien kanssa!"

Kumpikaan ei huomannut XXX:n mentyä jo menojaan karkuun vaivaannuttavaa ilmapiiriä. Kinastelu jatkui vielä pitkään. Karola yksinkertaisesti kielsi Evaa lähtemästä mihinkään aamulla saati illalla, tämä kun oli psyykkisestikin vielä epävakaa.

Karola aikoi jo poistua paikalta, mutta Evalla oli juttu ihan kesken. Hänelle riitti!
"Kolmas huti!" hän sihahti. Hänen teki mieli tönäistä Karolaa kunnolla, mutta tämä ehtikin juuri kääntyä takaisin.

"Mitä sanoit? Eikö asia tullut selväksi?" Karola kysyi tiukasti.
"Varasjälytin, ensimmäinen huti. Tipsu-Tapsun omiminen, toinen huti. RKTRIR -kielto, kolmas huti" Eva luetteli, eikä Karola oikein tiennyt mistä toinen puhui. "Minä haluan", Eva aloitti painokkaasti, "että sinä muutat pois ja annat minun elää itse elämääni."

"Sinä pilaat minulta kaiken!" Eva jatkoi ja alkoi ihan kunnolla tulistua.
"Äläs nyt kuule! Olen kokoajan ajatellut vain sinun parastasi!" Karola hymyili. Tällaista hän ei ollut ollenkaan odottanut. Hän ei aikonut lähteä talosta, hän oli uhrannut sille niin paljon!
"Ilman sinua olisin voinut tehdä jo vaikka mitä! Olet tyhmä!" Eva lateli syytöksiä. "Sinä lähdet täältä tänä iltana heti! Hanki joku muu, jonka luona loisia ja jonka elämä tuhota!"

"Luuletko, että voit heittää minut noin vain ulos?" Karola kihisi kiukusta. "Sehän nähdään..."